lauantai 3. elokuuta 2013

B-Day kakku

Enpäs jaksanutkaan eilen tehdä postausta mun kakusta.
Ai miksi? No koska oli niin rankat bileet! 
No ei edes ollut. Vietettiin päivä perheen kesken.
Pääsin valmiiseen aamiaispöytään johon oli katettu vaikka mitä ihania täytteitä leipiä varten.
Ja Tropicana mehua kyytipojaksi.

Iltapäivällä herkuteltiinkin sitten burgereilla ja ranskalaisilla. Niidenkään tekemiseen mun ei tarvinnut osallistua, vaan sain nauttia olostani sohvalla löhöillen.
Löhöillen jep, mulla on jalka tosi kipee, maanantaina selviää toivottavasti, että mikä sitä vaivaa ihan tarkalleen. No mutta, eniveis, valmiiseen pöytään. Söin niin paljon, että maha meinas poksahtaa!

Ja päälle vielä jälkkäri, tottakai! ;)

Hyvää oli. Ei täydellistä. Joten en kerro, miten tämän tein, mutta siis kyseessä on paistettu juustokakku jonka maustoin Baileyssillä. Nam! Ja päälle ruuuuunsaasti pensasmustikoita.
Ai miksi? No koska kakku halkesi! Ne peittää ne halkeamat! ;)
Jatkan harjoituksia, kyllä mä vielä sen The Ohjeen itselleni löydän!

Ja tapani mukaan, kuvia on useampi! Vaikkei kakku täydellinen ollutkaan ,ansaitsee hän silti arvostusta. Koska melkein kaikki on jo syöty! ;)




 

3 kommenttia:

  1. Paistettua juustokakkua piti minunkin tekemään tänä viikonloppuna, mutta tekemättä jäi, (kuten niin moni muukin asia tänä kesänä.) No, joskus sitten...

    Mut kaunis kakku ja uskoisin, että makukin kohorillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kesä on kyllä menny puoliks sumussa itsellänikin. Tehnyt olen kyllä vaikka mitä, mutta sitten en kuitenkaan juuri mitään. :P

      Kiitos paljon! :)

      Poista
  2. Oon itekki suunnitellu aina tekeväni bailys kakun, mutta en oo ajatellu juustokakkua! :o Pittääpä kokeilla joskus! ;)

    VastaaPoista