Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikku suolaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikku suolaiset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. marraskuuta 2015

Helpot ja nopeat pizzakierteet

**puhelinpostaus**

Meillä herkuteltiin koko viikonloppu! :) Miehellä oli synttärit ja isänpäivä, eli juhlintaa lauantaina ja sunnuntaina. Huh! 

Pikavälipalaksi tein meille näitä supernopeita kierteitä, jotka voi täyttää melkein millä vaan! :) 

Tarvitset vaikkapa näitä

1tölkki croisanttitaikinaa
Mozzarellajuustoa
Pepperonia
Ketsuppia

Levitä taikina, sipaise siihen pituussuunnassa ketsuppiraita ja levitä päälle ohueksi leikattua mozzarellaa.
Levitä pepperonit tasaisesti juuston päälle.
Rullaa taikina, pituussuunnassa ja leikkaa 12 osaan.

Voitele muffinipelti voilla ja laita jokaiseen koloon yksi pötkylä. Mä laitoin pystyyn ja painoin vähän linttaan.
En voidellut.

Paista 200 asteessa kunnes väriä on mielestäsi hyvin, noin 15 minuuttia.



perjantai 30. lokakuuta 2015

ZombiePizza

Himottelisi kirjoittaa Tsompipitsa otsikoksi, mutta ehkä en :)

Meillä ei sen kummemmin juhlita huomista, eli Halloweenia. Ehkä jotain jännittäviä nameja ostan kaupasta, mutta siinäpä se.

Miten teillä juhlitaan?

Oman panokseni annan näillä kaaaaauan sitten tehdyillä minipizzoilla.
Superhelppoa ja nopeaa. Ja söpöä!

Näissä on maustettua tomaattimurskapyrettä (yrttejä, pippuri,valkosipuli ja suola)
Mozzarellajuustoa
Mustia oliiveja renkaina

Pizzapohjan päälle tomaattimössöä ja juustoa. Juuston päälle renkaat silmiksi.
Tadaa! Valmista!

En tiedä, pitäisikö näiden olla kuitenkin muumiopizzoja? Ehkä enemmällä juustomäärällä.
Zombeja nää on ;)

Herkullista (tai karmivaa) Viikonloppua! 



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kana-Pekoni Lihapullat

Mulla on ei-makeaa-kausi meneillään. Syön kyllä makeaa, mutta ostan sen valmiina kaupasta, karkkihyllystä tai pakastealtaasta. Mä vaan en halua leipoa mitään makeaa.
Tai siis haluan, mutta en kuitenkaan halua. Tiedättekö sen fiiliksen?

Selailen nettiä ja omia muistiinpanoja, hypin makeiden yli ja alan kuolata suolaisia.
Ja suolaisia tungen kalenteriin sinne tänne ja vesi kielellä odotan, että teen niitä meille.

Ehkä makeanhimo löytyy jostain pian, toivottavasti, lapset ihmettelee kun äiti ei leivo, missä kaikki herkut on. Jaa-a. Pään sisällä :)



Mä tykkään tehdä superhyvää ruokaa arkenakin, ongelmana on vaan aika, jota mulla on usein liian vähän Tai jaloissa roikkuu kaksi vinkuvaa pikkutyyppiä joko "kuolemannälässä" koska välipalasta on jo 10 minuuttia tai niillä on muuten vaan tylsää ja kaipaa pelleä viihdyttämään niitä. Arkena ruoan pitääkin siis olla nopeeta ja simppeliä. Välillä nopea ja simppeli ei ole kummoista, mutta lapsille kelpaa ja kaikki saa mahansa täyteen. Toisinaan taas se nopea ja simppeli on ihan tajunnan räjäyttävää ja koko perhe poistuu pöydästä pyörien ähkyissään. Esimerkiksi tämä ihana supernopea pinaatti-avocadopasta KLIK .

Nyt kuitenkaan ei ole pastasta kyse, vaan ihan mielettömän herkullisista lihapullista.
Niissä on broilerin jauhelihaa.
Niissä on pekonia.
Niissä on mozzarellaa.
Niissä on MAKUA!
Ja ne on nopeita!
Noin puolituntia ja kasa lihapullia on valmiina tarjolle.
Kyllä kiitos!

Kanasta tehdyt lihapullat on herkästi aika kuivia, nämä ei todellakaan ole!
Vähän makeaa bbq soossia kaveriksi, niin homma on sillä kruunattu.

Alotetaan.


Tarvitset

800g broilerin jauhelihaa
1pkt pekonia pieneksi leikeltynä
2 kananmunaa
1dl korppujauhoja
1pallo (buffalo)mozzarellaa
1rkl paprikajauhetta
1rkl fariinisokeria
1,5-2tl sipulijauhetta
0,5-1tl valkosipulijauhetta
1tl mustapippuria
0,5-1tl suolaa 

Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi mössöksi.
Mozzarella jää varmasti pieniksi valkoisiksi paloiksi, se ei haittaa, ne maistuu ihanalta paistamisen jälkeen!

Pyörittele noin ruokalusikallisen kokoisia palleroita, taikina on tosi tahmaista, mutta pallot pysyy kuitenkin tosi hyvin kasassa.

Paista pannulla öljyssä joka puolelta rapeiksi.
Paistamiseen menee 10-15 minuuttia suunnilleen.



Juhliin nämä sopisi pienempinä, tikkuun vaan pieni mozzarellahelmi ja ballero ja tarjolle! ;)


maanantai 31. elokuuta 2015

BLT Wrapit

Kesän jälkeen on hyvä vähän keventää. Tai ainakin arkena keventää, viikonloppuna voi herkutella! Ehdottomasti!



Nämä sopii pikkunälkään, kun mieli tekisi nakertaa sipsiä illan telkkariohjelmien kanssa.
Kevyttä ja hyvää, hyvällä omallatunnolla syötävää herkkua! Sopii mulle. ;)



Annos on kahdelle pikkunälkään

Tarvitset

Romainesalaattia tai kiinankaalia 4 lehteä
4 siipaletta pekonia
1 tomaatti
1 avocado
pippuria
Majoneesia
Jotain makeaa soosia (mulla oli lidlin brown sugar tai joku)

Paista pekonit rapeiksi ja leikkele vähän pienemmiksi paloiksi, helpompi syödä kun ei tarvitse repiä riekaleita irti.
Leikkaa tomaatti ohuiksi viipaleiksi ja ne neljään osaan.
Siivuta avocado.

Levitä lehdelle vähän majoneesia ja soosia.
Lado pekonit soosin päälle ja tomaatti majoneesin päälle.
Avocado keskelle ja maun mukaan pippuria.

Nauti heti. Nam!


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Täytetyt perunaviipaleet - Loaded potato slices

Harkitsen vakavasti tekeväni blogiin osion -pekoni-. Se on ylivoimaisesti parasta maailmassa ja parantaa oikeestaan minkä vaan ruoan, kun se on mukana.
Kun mietitään miehen kanssa mättöruokia, pekoni on melkein jokaisessa niistä. Arkena sitä ei niin usein meillä syödä, suolaisuutensa takia, joten kun herkutella halutaan, pekonia pöytään ja äkkiä!

Nää on mukavan ruokaisia, mutta ei liian täyttäviä. Kylkeen ei tarvitse mitään muuta tarjolle, makkara tai piffi kyllä sopii, tottakai.
Blogissa on perunankuoria näkynyt joskus muinoin, ne on ihan loistavia ja hyvin samanlaisia kuin nämä, näissä vaan on se perunakin mukana ja ulkonäkö on vähän erilainen.
Jos ihanat rapeat perunankuoret kiinnostaa, klik

  Tarvitset
3-5 rosamundaperunaa
1pkt pekonia paloiteltuna ja rapeaksi paistettuna
150-200g cheddarjuustoa, raasteena
Smetanaa
Ruohosipulia
Suolaa
Pippuria
Oliiviöljyä

Pese ja kuivaa perunat.
Leikkaa kiekkoja, noin 1cm paksuisia.
Lado kiekot leivinpaperilla vuoratulle pellille, sipaise öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.
Paista 200 asteisessa uunissa kunnes haarukka menee läpi, kannattaa kääntää 15 minuutin jälkeen, jotta väriä tulee molemmille puolille.
Kun kiekot on kypsiä, lado päälle pekonia ja cheddarjuustoa.
Laita takaisin uuniin ja paista kunnes juusto on sulanut ja kuplivaista.

  Anna jäähtyä hetki, laita jokaiselle kiekolle lusikallinen smetanaa ja ripottele ruohosipulia koristeeksi.
Nauti heti.


  Ihan loistavaa ruokaa peli-iltoihin (itsehän en matseja tosin seuraa, mutta monet katselee lätkää ja jalkapalloa ;)), leffan kaveriksi, tai ihan vaan perjantaiherkutteluun.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Herkku Popparit

Leffan kanssa pitää aina olla jotain syötävää. Ihan aina.
Mulla leffan kanssa pitää olla suolaista ja makeaa. Ei voi olla vaan suolaista tai vaan makeaa. Se ei vaan toimi. Eikä sekään, että en syö mitään. Se ei toimi yhtään.


Koululaisella on tänään koulussa leffapäivä ja mukaan sai viedä vähän jotain hyväskää. Herra pyysi herkku poppareita ja niitäpä sitten tein. Meillä näitä tehdään tasaseen tahtiin sillon tällöin. Kätevää herkkua, kun näihin saa hävitettyä kaapin perukoilta nameja ja strösseleitä ihan niin paljon kuin vaan kehtaa! :)
Ihan loistavaa leffasyömistä, suolaista ja makeaa, sopivassa suhteessa.


Ja nopea tehdä! Samalla kun toinen laittaa sohvan leffakuntoon ja levyn laitteeseen, toinen tekee nämä keittiössä! No suunnilleen, tekemiseen menee 10 minsaa.


Tarvitset

Poksautettuja poppareita
Sulatettua suklaata (itse tykkään vaihdella, näissä on 50/50 valko ja maitosuklaata)
Nameja pieneksi leikattuna
Suklaata
Minivaahtiksia
Suolaa
Strösseleitä

Levitä poksautetut ja suolatut popparit leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Lorottele päälle sula suklaa joka puolelle ja nakkele leikatut namit ja suklaat sekaan.
Koristele strösseleillä ja nosta jääkaappiin/pakastimeen, jotta suklaa asettuu, siihen menee 1-3 minuuttia.

Annostele kulhoihin tai yhteen isoon ja herkuttele hyvän leffan kanssa.



sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kinkkupiirakka

Piirakat on hyviä ja helppoja juhlatarjottavia. Ja arkiruokiakin! Pala piirakkaa ja raikasta salaattia, mitä mainioin lounas! Piirakat, etenkin suolaiset, on siitä kivoja, että niihin voi heittää vähän kaikkea mitä kaapista löytyy, näin saa käytettyä ne vanhenevat juustonkannikat, avatut juustoraastepussit, edellispäivien ylijäämäkastikkeet, nahistuvat rehut... Ja lopputulos on varmasti herkullinen! Meillä piirakoita syödäänkin tämän tästä, lapset tykkää, eikä ne vikise edes paprikasta, kun se on piirakassa! :)

Tää kinkkupiirakka on mun lempparia, täyttävää, maistuvaa ja helppo tehdä. Ja sitä tulee kerralla paljon! Se on se paras juttu, kahdelle aterialle tälle meidän porukalle tästä riittää helposti!

Viime viikon kakkukahvit näytti siis tältä syömisten osalta. Kinkkupiirakka on tuolla perällä ;)


Tästä tulee pellillinen

Pohja

300g voita kuutioituna
6dl vehnäjauhoja
1tl suolaa halutessasi
1dl kylmää vettä

Sekoita suola jauhoihin. 
Nypi jauhot ja voi sekaisin ja lisää vesi. 
Sekoita massaksi.
Painele leivinpaperilla vuoratun pellin pohjalle tasaiseksi.

Suosittelen paistamaan pohjaa 10-15 minuuttia ennen täytteen laittamista, näin se ei vety niin kovin kun täyte paistuu siinä päällä.


Täyte

2pss kinkkusuikaleita tai kuutioita
3 paprikaa (tykkään käyttää kolmea eriväristä)
1 sipuli
1pss dippijauhetta (nacho cheese on herrrrkkua)
4 kananmunaa
4dl kermaa
Suolaa ja pippuria maun mukaan 
Juustoraastetta

Leikkaa sipulit ja paprikat pieniksi kuutioiksi.
Kuullota niitä voissa pannulla kunnes ne ovat melkein pehmeitä.
Sekoita kinkku ja paprikat ja levitä pohjan päälle.
Riko kananmunien rakenne kulhossa ja sekoita siihen kerma.
Lisää dippijauhe ja sekoita hyvin.
-Dippijauhe ei ole kovin vahvanmakuista, antaa vaan pienen kivan lisän-
Kaada täytteen päälle tasaisesti.
Ripottele juustoraastetta päälle

Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea ja täyte on hyytynyt.

Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.


lauantai 7. helmikuuta 2015

Robotti Synttärit

Mä niin tykkään järjestää juhlia. Varsinkin jos on joku selkeä teema jonka ympärille koko homma rakennetaan. Näpertäminen ennen juhlia on ehkä parasta. Näpertämistä helpottaa, kun mies tekee ne tylsimmät jutut, niinkuin esim sahaamiset, photoshopilla leikkimiset, tarrojen irrottamisen alustastaan... Mä sitten hoidan sen kivan puolen, niiden tarrojen liimailut niinkuin esimerkiksi. :)


Löysin niin söpöjä robotti kattaustarvikkeita, ettei tarvinnut kahdesti miettiä, koitanko myydä ideaa synttärisankarille! Ei tarvinnut edes suostutella, jätkä innostui heti!
Ihan älyttömän söpöjä! Näitä saa UllanUnelmasta ja DecoraHousesta. 

Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Tunteja ja tunteja nettiä koluten ja ihmetellen.
Printteri huusi ja vikisi kun tulostelin vaikka mitä.
Laiskuus iski ja pyysin miestä tuomaan ympyräleikkurin, se onkin mun ihan paras kaveri! :)
Tolla leikkautu näppärästi coctailtikkujen koristeet ja muut.  

Tarjoiluiden osalta halusin päästä mahdollisimman helpolla. En leiponut mitään.
Eikä edes harmita.


Tein jätskikakun. Robotin, tietenkin!
Löysin just edellisenä päivänä kaupasta uusia nameja! Fazer toi markkinoille Ässä MekaniX-namit. Ikinä ei käy näin hyvä tuuri, että ENNEN synttäreitä tulee jotain just täydellistä valikoimiin. Mä lievästi sanottuna innostuin! Muotojen lisäksi, nameissa on uusia makuja, jotka on tosi hyviä! Ei aina sitä samaa tavaraa erimuodoissa pusseihin. Jes!
Robotti vähän pääsi liukumaan alustallaan ja näyttää kun se tanssisi, jep, tarkoituksella näin. Lapset tykkäs ihan hirmupaljon robotinnäköisestä kakusta.




Tarjolle tehtiin sankarin kanssa yksinkertaisia nakkiviinirypäletikkuja. Hävis aika nopsaan pöydästä. Mitenköhän paljon näitä pitäisi tehdä, että ne ei loppuisi kesken? Varmaan tuhat.


Pöydälle laitoin pitkän tarjottimen joka täytettiin sankarin kanssa nameilla. Koitin irttarihyllystä valita vähän semmoisia, mistä voisi itse rakennella robotinnäköisiä tyyppejä, lapset tuunailikin jätskipalojaan sitten vielä ja hauskojahan niistä tuli! :)




Lisäksi oli kurkku -ja porkkanatikkuja, sipsiä ja pari dippiä, sekä keksejä.

Pillimehuille puin uudet vaatteet.


Pöydän päässä nökötti ReiskaRobotti.
Joka sai lapsilta paljon kehuja. Lapset on niin ihania! Siinä kun itse miettii epäkohtia, lapset ihastelee, kun joku on tehnyt jotain niin upeeta! 


Hauskaa viikonloppua!
Me lähdetään vihdoin herra sankarin synttäriyllätystä viettämään! :)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Tee-Se-Itse Kuivaliha

... Eli siis Beef Jerky.

Meillä tämä toimitti miehen synttäri/isänpäivä yllätystä. Ja yllättyipä mies kovin ja ilahtuikin! Varsin onnistunut yllätys siis! :)

Näitähän voi tehdä kasan ja pakata paperipusseihin jotka koristelee yksinkertaisesti nauhoilla ja muilla ja antaa joululahjaksi tai joululahjan lisäksi. Ihan superhyvä lahjaidea!

Kuivaliha on tosi kallista, jos sitä ostaa kaupasta valmiina. Lisäksi se on tositosi suolasta, ainakin mun makuun se on liian suolasta ja välillä ihan liian tulistakin! Mä en tykkää, että joudun juomaan litran vettä muutaman pienen lihapalan takia. 
Toisaalta ymmärrän sen hinnan, toisaalta en.
Itsetehtynä kuivaliha on kohtuullisen hintaista, riippuen tietenkin lihasta, jota käyttää.
Mä vähän pihistelin ja ostin naudan ulkopaistia, jonka kilohinta oli noin 15e. Monissa ohjeissa suositellaan naudan sisäfilettä, mutta koska sen kilohinta näytti olevan 26e ja pienin paketti minkä siitä kasasta löysin, oli himpun vajaa 2kiloa, jätin sen kauppaan ja otin halvempaa. Hyvin toimii tommonen halvempikin liha! Katsoo semmosen palan, missä ei ole juurikaan sitä ällöö valkoista, niin siistimistäkään ei juuri ole! :)

Mun lihaklönttini oli vähän reilu 900g ja kun olin lihat pussittanut valmiina paperipussiin, sen paino oli 280g, eli kolmasosa jäi ja loput haihui mihin lie! Huh!

Liibalaaba, te varmaan haluatte asiaan jo! :D


Tämä maustemäärä on tehty siis 900-1000g painoiselle lihaklöntille!

0,75rkl suolaa
1tl sokeria
1tl valkosipulijauhetta
0,5tl sipulijauhetta
0,5tl cayennepippuria
0,5tl chipotle jauhetta (tai muuta chiliä)
0,5tl kuivattua korianteria
0,5tl savupaprika jauhetta

Laita kaikki mausteet kulhoon ja sekoita sekaisin.

Kuivaa lihan pinta talouspaperilla tosi hyvin.
Leikkaa sitten ohuita viipaleita koko klöntistä.
Paksuus saa olla 0,5-1cm, riippuen miten paksuja haluat siipaleiden olevan valmiina. 
Mä leikkasin niin ohuita kun osasin, eli varmaan tota 0,5cm luokkaa oli kaikki.
Jostain luin vinkin, että pakastaa hetken lihaa ennen leikkaamista, niin onnistuu paremmin, mutta hyvä terävä veitsi kyllä leikkaa lihaa, vaikkei kohmeessa olekaan. 
Jos mä osaan, kaikki muutkin osaa! ;)

 
Takas asiaan!

Laita liha muovipussiin ja kaada mausteseos päälle, sekoita tosi hyvin.
Sulje pussi ja laita marinoitumaan 24h ajaksi jääkaappiin.

Kun maaginen 24h on kulunut, päästään tositoimiin!

Lämmitä uuni 80 asteeseen.
Laita pellin päälle ritilä, mulla meni kaksi ritilää tähän lihamäärään.
Levittele lihasuikaleet ritilälle niin ettei ne koske toisiinsa, mutta lähekkäin, jotta kaikki mahtuu.

Laita sitten uuniin molemmat pellit.
Jos tosiaan on kaksi peltiä eikä kiertoilmaa (en tiedä paljon kiertoilmassa pitäisi olla sitten asteita, älkää kysykö) käy vaihtamassa peltejä tunnin- puoltentoista välein, jotta molemmat paistuvat tasaisesti.

Noin 4h paistamisen jälkeen käännä lihasuikaleet, jotta paistuvat myös alapuolelta.
Jatka paistamista 3-4h vielä, pari kertaa vaihtaen peltien paikkoja.

Omat lihani oli uunissa noin 7,5h.

Anna jäähtyä ja laita sitten ilmatiiviiseen rasiaan.
Kuulemma noin 3kk näiden pitäisi säilyä, paha sanoa, kun nämä tulee syötyä jo alle 1kk ajassa :D

Nauti aina kun mieli tekee pikkusuolaista!
Nämähän on mitä mainioin karppi herkku! ;) 

perjantai 25. lokakuuta 2013

Cheddar Cheese Bread Rolls

Näiden idean nappasin netistä.
Kun näin kuvan ekan kerran näistä, tiesin, että näitähän on pakko testata!
Mutta koska meidän porukka käy ihan vähän hitaalla, kiitos ankeiden ilmojen, kesti hetken, ennenkuin sain käytyä kaupasta hakemassa tarvikkeet.
Eli siis leipää ja cheddarjuustoa!
Tekeminen on ihan superhelppoa! Ja nopeeta!
Valitettavasti, niinkuin lähes aina, syöminen on vieläkin nopeampaa! ;)


Tarvitset siis
8 isoa paahtoleipäviipaletta (omani on lidlistä, sieltä saa isoimmat leivät)
8 siipaletta cheddar sulatejuustoa (hochland on parasta!)

Paistamiseen öljyä.


Tässä kuvalliset ohjeet, jotka nappasin ihan hävyttömästi riemurasian sivuilta!
Linkki vielä sinne: Klik 
Peeäs, kuvan saa isommaksi klikkaamalla sitä, en viitsinyt laittaa ihan niin isoksi oletuksena, jottei mun superhienot kuvat häviä joukkoon! :D


Koska lähinnä miehelleni nämä tein, halusi hän kaveriksi ihan vaan ketsuppia. Mitä sitä hienostelemaan :D
Saako sanoa, mun pötkylöissä on kyllä parempi väri! ;)


Laitoin pannulle öljyä niin että pohja peittyi, kuumensin sen niin kuumaksi että pala kuorta sai väriä aika nopsaan. Paistoin pötkylät joka puolelta ja laitoin talouspaperin päälle jotta ylimääränen rasva imeytyisi edes vähän pois.


Anna rasvan imeytyä noin 5 min. Eli siis juuri sen aikaa, että nämä jäähtyvät sen verran, ettet polta suutasi samalla kun herkuttelet.
Nauti!
Rapeita päältä, mönjäisiä sisältä, oi nam!

perjantai 2. elokuuta 2013

Potato Skins

Perunan kuoret. Mmm! Mun ja miehen ultimate herkkua.
Mitään muuta vikaa näissä ei ole, kuin aika. Mutta eikös ne jotain höpötä, että hyvää kannattaa odottaa? Noh, todellakin kannattaa!
Vaikka työvaiheita on aika monta, tekeminen on yksinkertaista.

Näistäkin on monenlaisia variaatioita ja kaikilla on varmaan se oma tapa tehdä näitä.
Mutta nyt kerron teille, miten ME tehdään näitä mieheni kanssa.

Tästä annoksesta tulee 12 kuorta, eli 6 kummallekin! Sopiva määrä silloin, kun tarjolla ei ole muuta, tai vain vähän jotain. Niinkuin meillä tänään muutama tiikerikatkis ja äyriäisvarras per naama.
Illanistujaisissa, kun on muutakin syötävää, sanoisin, että 2 kuorta per nassu on sopiva.
Nää vaan on niin hyviä, että tekee mieli ottaa toinen ja kolmas ja neljäs...


Okei, asiaan!

6 Rosamundaa, katso, että ne on suunnilleen tasakokoisia kaikki
Oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria
140g pekonia, pieniksi kuutioiksi leikattuna
100g cheddarjuustoa raasteena
12 teelusikallista creme fraichea tai smetanaa

Pese perunat ihan superhyvin. Suosittelen harjan käyttöä, että saat varmasti kaikki mullat pois.
Laita perunat ritilälle, jonka olet laittanut leivinpaperin päälle pellille.
Töki haarukalla muutamat reiät jokaiseen perunaan. Muista tämä! Perunat tykkää räjähtää!
Paista 200 asteessa noin tunti, kunnes perunat on kypsiä.

 
Halkaise perunat pituussuunnassa.
Koverra täyte jättäen muutaman millin perunaa kuoreen.


   
Laita perunat täytepuoli alaspäin ritilälle, voitele oliiviöljyllä ja laita takaisin uuniin,
Anna paistua 10 minuuttia.

   
Käännä perunat, voitele oliiviöljyllä ja runksuta päälle suolaa ja pippuria, ihan vähän vain.
Pekonissa on suolaa tosi paljon! Ja cheddarissa!


Paista taas 10 minuuttia.
Tällä välin paista pekonit rapeiksi ja valuta talouspaperin päällä ylimääräinen rasva pois.

Ripottele vähän pekonia jokaisen kuoren sisään.
Annostele kiva keko cheddaria siihen päälle.



Paista 5-10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja kuplii.

Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.
Annostele päälle noin teelusikallinen creme fraichea.

   
Peeäs, jos haluat hienostella, silppua päälle vähän ruohosipulia. Me ei hienostella, joten kuvista ei moisia löydy! ;)

   
Herkuttele.
Uudestaan ja uudestaan! Nam!


Ainiin, mitä tehdä täyteperunalle?
No perunamuusia tietenkin! Voita ja maitoa ja suolaa ja pippuria ja muussiksi!

Kannattaa pysyä linjoilla, illalla paljastan teille mun synttärikakun, ellei se lörähdä pitkin pöytiä!
Mulla siis tänään synttärit. Olen virallisesti 25 nyt! :)