lauantai 30. maaliskuuta 2013

Yummy Cake

Ugh! Kyllä voi olla vaikeaa keksiä kakulle sopiva nimi!
Chocolate cake with caramel filling and white chocolate frosting! Ehkä hieman liian pitkä, vai mitä luulette?
Suklaakakku karamelli täytteellä ja valkosuklaa kuorrutteella. Yhä liian pitkä.
Äh ja pöh!
Kakku on ihan taivaallisen ihanaa, parasta, mitä olen itse koskaan tehnyt, parasta, mitä olen itse koskaan syönyt! Mutta koska mä tykkään englanninkielisistä sanoista, yummy kuvaa kakkua aika kivasti! :)


Kakku on esikoiseni suunnittelema. Kertoi, mitä haluaa kakkuunsa ja minä sen toteutin.
Juttu on niin, että 29.3, kuusi vuotta sitten, ihastelin pientä paksutukkaista poikaa joka nukkui mun sylissä. Kuusi vuotta sitten musta tuli äiti ensimmäisen kerran.
Vietettiin aikuisten seurassa esikoisen synttäreitä, joille tämän kakun tein.
Lastenkutsut onkin sitten viikon päästä, kääk!


Pientä mietintää aiheutti, miten saisin kaikki esikoisen haluamat elementit toimimaan parhaiten. Oon tehnyt Bakerellan ohjeella aikaisemminkin suklaakakkupohjaa ja se on hyväksi ja toimivaksi havaittu.
Pienen pienillä muutoksilla tosin.

Valkosuklaakuorrute ottaa oman aikansa, se kannattaakin tehdä vaikka heti aamusta, jotta ei iltapäivästä tule hoppu!


1cup= 2,5dl

POHJA

1,5cup vehnäjauhoja
2/3cup kaakaojauhetta (esim fazerin silmäkaakao)
1,5cup sokeria
1tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
0,5cup öljyä (rypsi)
2tl vaniljasokeria (tai vaniljauutetta) mä laitoin 1tl vaniljasokeria ja ½tl vaniljajauhetta
3/4cup maitoa
100g tummaa suklaata sulatettuna
2/3cup kuumaa, ei ihan kiehuvaa, vettä

Yhdistä kaikki kuivat aineet keskenään ja sekoita hyvin.
Lisää kananmunat, öljy, maito ja suklaa.
Sekoita sähkövatkaimella kunnes kunnolla sekaisin.
Kaavi kaikki jauhot yms kulhon reunoista spatulalla.
Lisää kuuma vesi ja sekoita hyvin. Ei sähkövatkaimella, vaan spatulalla.
Taikinasta tulee todella vetistä, älä siis säikähdä, mikään ei mennyt pieleen.

Voitele ja jauhota 22cm kakkuvuoka (tai sen reunat, jos käytät reunavuokaa).
Käytä jauhotukseen kaakaojauhetta, niin sitä ei erota valmiista kakusta.
Kaada taikina vuokaan.

Paista 160 asteessa keskitasolla noin 45 minuuttia.
Kannattaa 30 minuutin jälkeen alkaa tarkkailemaan kakkua!
Kun coctailtikku tulee puhtaana ulos joka kohdasta, johon sen olet tökännyt, kakku on valmista.
Jos kakku alkaa tummua paiston aikana, laita leivinpaperi sen päälle.
Älä ylipaista kakkua, sen on tarkoitus jäädä kosteaksi, mutta ei valuvaksi.

Anna kakun jäähtyä 10-15 minuuttia vuoassaan ja ota sitten vuoka pois ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Kääräise sitten kelmuun tai muovipussin sisään ja anna seistä yönyli huoneenlämmössä.

Leikkaa ruma lakki pois (itselläni semmoinen tuli) ja nautiskele ylijäämäpalat!
Leikkaa kakku sitten kolmeen osaan. 



CARAMEL TÄYTE

1 prk keitettyä kondensoitua maitoa
200g philadelphia tuorejuustoa (ai miksi? Koska se maistuu parhaalta)
2dl kermaa
2 liivatelehteä (tai jos haluat todella moussemaista, laita 4)
2rkl kuumaa vettä
Maun mukaan tomusokeria

Notkista kondensoitu maito kulhossa.
Toisessa kulhossa vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi.
Sekoita tuorejuusto hyvin sekaan.
Lisää kinuski ja tarkasta maku. Lisää tomusokeria, jos maku ei ole tarpeeksi makea.
Itse en lisännyt ollenkaan, kinuski on niin makeaa.
Liottele liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 min.
Purista niistä ylimääräinen vesi, laita lasiin ja kaada päälle noin 2rkl kuumaa vettä.
Sekoita hyvin ja koko ajan täytettä sekoittaen kaada liivatelitku sekaan.

Laita yksi viipale kakkupohjaa kakkuvuoan sisään.
Kaada puolet täytteestä sen päälle ja tasoita.
Lisää toinen kakkuviipale ja lisää täytettä.
Nosta viimeiseksi kakkuviipale ja painele tasaiseksi.
KAKKUA EI TARVITSE KOSTUTTAA!
Nosta kakku kylmään hyytymään ainakin 4 tunniksi.


KUORRUTE

1-2dl kermaa

200g valkosuklaata
1dl kermaa

Vatkaa 1-2dl kermaa vaahdoksi, riippuen, miten paksun kerroksen haluat laittaa kakkusi päälle.

Lämmitä 1dl kermaa melkein kiehuvaksi.
Pilko valkosuklaa kulhoon ja kaada kuuma kerma niiden päälle.
Anna seistä hetki ennenkuin alat sekoittelemaan.
Jos kaikki valkosuklaapalaset ei sula, lämmitä varovasti mikrossa tai vesihauteessa.
Nosta sitten jääkaappiin viilenemään ja paksuuntumaan. Sekoittele 10-15 minuutin välein.
Kun kuorrute on mielestäsi tarpeeksi paksua, valuta se kakun päälle.
Nosta kylmään jähmettymään lisää.

Mä koristelin kakun yksinkertaisesti pienillä pääsiäismunilla, pääsiäissynttäreitä kun vietettiin. Mielestäni kakku on kaunis ilman mitään koristuksiakin, mutta nyt mentiin esikoisen ehdoilla ;)


Leikkaa pala kakkua itsellesi ja rakkaimmillesi, nauttikaa! 



Ihanaa pääsiäistä teille kaikille!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Persikkainen Rahkapiirakka

Pääsiäisen lempparijuttu, mun mielestä, on rahkaleivonnaiset. Ihan ehdottomasti. Hyvänä kakkosena tulee mämmi sokerilla ja vaniljakastikkeella lusikoituna.
Yksi mutta! Mä en voi sietää hedelmäpaloja mun leivonnaisissani, joissa on rahkaa.
Eli rahkapiirakka persikkasiipaleilla ei toimi mulla, ollenkaan.
Mutta koska persikka on hyvää ja se kuuluu mun mielestä pääsiäiseen, halusin sitä piirakkaankin.


Ohje on tosi simppeli ja persikan voi vaihtaa johonkin muuhun. Just oli Pirkka lehdessä mustikkaversio.

POHJA

125g voita, pehmeää
1,5dl sokeria
1 kananmuna
2,5dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri.
Lisää kananmuna ja sekoita se nopeasti sekaan.
Yhdistä jauhot ja sekoita taikinaan.
Painele piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle ja vähän matkaa reunoillekin.
Itselläni oli 24 tai 26cm kokoinen irtopohjavuoka.


TÄYTE

250g maitorahkaa
2dl kermaa
3 kananmunaa
3/4dl sokeria
2tl vaniljasokeria
Kunnon loraus sitruunamehua
(voit myös laittaa ½ sitruunan kuoren ja mehun, jos tosi sitruunaista haluat)

Sekoita maitorahka ja kerma.
Lisää munat ja sekoita hyvin sekaan.
Sekoita loput aineet sekaan ja kaada pohjan päälle.

Maitorahkan tilalle voi laittaa kaupasta saatavia makurahkoja, jos haluaa erimakuista täytettä! :)


PERSIKKAMÖLLYKÄT

2 persikanpuolikasta (tölkistä)
Tästä tulee noin 1dl

Soseuta persikat esim sauvasekoittimella.
Tiputtele lusikalla tippoja, isompia ja pienempiä, täytteen päälle.

Paista 200 asteessa alatasolla 30-35 minuuttia.
Jos näyttää, että reunat alkavat mustua, laita vuoan päälle pala leivinpaperia.
Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä sitten kylmään.
Piirakka on valmis, kun se on keskeltäkin täysin viilentynyt.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Chocolate Chip Cookies

Lyhyesti ja ytimekkäästi CCC. :)


Ohjeen olen saanut anopiltani vuosia sitten. Hassua siinä on se, että sain vain ainesosien määrät, mutta ohje, miten nämä keksit kuuluisi tehdä, jäi saamatta. Olenkin tehnyt nämä aina tietyllä tavalla ja se toimii ihan superisti!

Kokeilin kuitenkin toistakin tapaa, ei ne pahoja ole, mutta ei niin nättejäkään, kuin "oikealla" tavalla tehtynä. ;)


Makuvaihtoehtojahan on niin paljon kuin vaan mielikuvitus antaa periksi! Itse yleensä, miehen toiveesta, laitan kahta tai kolmea suklaata. Tällä kertaa tein kahdenlaisia, kolmen suklaan ja omar-suklaa. Omarit oli ihan fine, mutta kolme suklaata voitti ihan kuusnolla! Jälleen kerran. Se vaan on hyvää! 

Parasta tässä ohjeessa on, että nämä on ihan superhelppo tehdä, aikaa menee aloittamisesta valmiisiin kekseihin noin 30 minuuttia ja keksejä tulee aika paljon, jos tekee palleroista noin rkl kokoisia!

OHJE

200g voita tai margariinia sulatettuna
150g tavallista valkoista sokeria
150g fariinisokeria
2 kananmunaa
1-2tl vaniljasokeria
325g vehnäjauhoja
1tl ruokasoodaa
200-300g suklaata, paloiteltuna

Yhdistä sokerit keskenään ja lisää rasva.
Sekoita vehnis ja sooda toisessa kulhossa.
Lisää sokereihin kananmunat yksitellen, sekoita välissä.
Nopealla pyöräytyksellä sekoita jauhot mukaan ja suklaapalaset viimeisenä.
Nostele vaikka rkl mitalla palleroita pellille, jätä varaa, keksit leviää aika paljon.

Paista 160 asteessa 10-15 minuuttia.
Keksit ovat reunoilta rapeita ja keskeltä sitkeänpehmeitä.
Anna jäähtyä pellillä minuutti-kaksi ja nosta sitten ritilälle jäähtymään.
Säilytä kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä


Yllä oleviin kekseihin kokeilin tosiaan toista tapaa ja jos kuvia ja keksejä vertailee, nämä ovat littanampia kuin nuo "oikealla" tavalla tehdyt. Suutuntuma ja maku oli kyllä aikalailla sama, mutta mä tykkään muhkeista kekseistä enempi. :)

Näihin tein kaiken muun samalla tavalla, mutta en sulattanut rasvaa, vaan sekoitin sähkövatkaimella sokerit siihen sekaan, kunnes se oli "vaahtoisaa".
Helpommalla siis pääsee, kun vaan sulattaa rasvan ja sekoittaa siihen muut aineet.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

SuperSuklaiset Cuppicakut

Ihan alunperin suunnittelin tekeväni suklaapekonimuffareita, siis niin, että taikinassa on paistettua pekonia. Mutta koska mulla oli noita ihania herkullisia suklaapekonisuikaleita ajattelin, että tosi suklainen muffari voisikin toimia sillainkin!


Löysin jostain netistä ohjeen hyvänkuuloiseen muffariin.
Siihen ohjeeseen tuli leivinjauhetta, mutta itse en laittanut, nämä kohosi ilmankin tosi hyvin!
Jos kuitenkin haluat laittaa, laita sitä ½tl. :)


OHJE

Tästä tulee 12 normaalikokoista muffaria

2dl paloiteltua voita, pehmeää
2dl kaakaojauhetta (silmäkaakao on parasta!)
2dl vehnäjauhoja
2,5dl sokeria
3 kananmunaa
1tl vaniljasokeria
reilu 1dl creme fraisea tai kermaviiliä

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi.
Yhdistä toisessa kulhossa kaikki kuivat aineet.
Lisää kananmuna kerrallaan voisokerimössöön. Sekoita jokaisen munan jälkeen.
Sekoita mukaan puolet jauhoista, sitten fraise/kermaviili ja lopuksi loput jauhot.

Annostele taikinaa tasaisesti kaikkiin muffinssipapereihin.
Paista 175 asteessa 20-25 min.
Testaa 20 minuutin jälkeen tikulla, jos tikku on puhdas, ota muffarit uunista.
Anna jäähtyä 5-10 min ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään.


Kuorruta vaniljasokerilla maustetulla kermavaahtolla ja ripottele paloiteltuja suklaapekonilastuja päälle.


Nauti! 

Buzzador Möller Omega 3

Toisen, eli viimeisen postauksen aika.
Lapset on nyt maistelleet kahden paketin verran näitä söpöjä, ihanan makean tuttifruttisen tuoksuisia pikkukaloja.
Hyvin on kelvannut ja kädet ojossa ovat joka aamu ja ilta odottamassa kaloja!


Kertauksena vielä:

Mitä hyötyä Omega-3:sta
ja D-vitamiinista?

 
Omega-3-rasvahapot ovat välttämättömiä elimistölle ja ne
ovat tärkeitä sydämelle (DHA+EPA 250 mg/vrk) sekä aivoille
ja näkökyvylle (DHA 250 mg/vrk). D-vitamiini auttaa rakentamaan lihaksia, luustoa ja hampaita. Se on tärkeää myös
vastustuskyvylle. D3-vitamiini on ihmisen elimistölle luontainen D-vitamiinimuoto ja se on teholtaan parempi kuin D2-
vitamiini. Möller Omega-3 Pikkukalat eivät sisällä keinotekoisia väri- tai makeutusaineita eikä lainkaan säilöntä-
aineita. Luontaisena makeutusaineena on käytetty ksylitolia ja sorbitolia


www.moller.fi


Näitä suositellaan syötäväksi kaksi (2) päivässä, vaikkapa siis aamuin illoin.
Pakkaus sisältää 45 pikkukalaa.
Laskeskelin, meillä menee päivässä 6 kalaa, lapsia kuitenkin kolme. 
Viikossa meillä menee siis 42 pikkukalaa!  Eli pakkauksesta jää 3 yli.
Apteekissa katsoin pakkauksen hintaa ja se oli reilu 15euroa.
Tämähän tekee siis kuukaudessa reilu 60euroa!
Omasta mielestäni tuo summa on aika järkyttävä, vai mitä luulette?
Vaikka hyviä ovatkin, tuo kuukauden hinta on aivan naurettava!
Yhden lapsen talouksissahan nämä olisivat ihan tosi hyviä, paketti riittää melkein kuukaudeksi, tai jos joka päivä (vaikka niinä päivinä, kun on kalaa ruokana) ei otakaan kahta, vaan yhden, nämä riittävät kuukaudeksi! Silloin tuo hinta on kohtuullinen.



Mutta lapset ovat nauttineet ja tykänneet, ehkä näitä vielä jonain päivänä meille tulee, jatkuvaan käyttöön ei kyllä todellakaan.

Minä siis toimin Buzzadorina ja pääsen aina välillä maistelemaan ja tutustumaan uusiin (tai ihan vähän vanhempiin) tuotteisiin ja pääsen myös arvostelemaan niitä! Tällä kertaa oli blogikampanja, yleensä osallistun kyllä kasvotusten kampanjoihin, joten jos joku teistä pelkää, että blogini alkaa täyttyä tämmöisillä, fear not! ;)

Kiinnostaako?
Klikkaa KLIK ja liity vaikka jo tänään!
Minä, nimellä Palleroinen :)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Pekoni Suklaa

Muutama vuosi takaperin mies teki mulle yllärinä pekoni suklaata.
Se oli nähnyt sen jossain ruokaohjelmassa ja tottakai sitä oli pakko kokeilla!
Me tykästyttiin kumpikin ihan hulluna.
Tästä herkusta oli joku aika sitten puhetta muutaman tutun kanssa ja heitä vähän epäilytti tämä herkku. :D
Mutta jos tykkää pekonista ja suklaasta, suolaisesta ja makeasta yhdessä, en näe syytä, miksi tästäkin ei tykättäisi!


OHJE
1pkt pekonia
150g suklaata (itse laitoin puolet tummaa ja puolet maito)

Paista pekonit kuumalla pannulla rapeiksi.
Sen verran paloittelin, että otin sen "tosi lihaisan" pikkupalan irti ja paistoin erikseen, näin nuo lastut pysyvät rapeina, kun tuo "lihaisa" osa ei ole kovin rapeaa.
Nosta pekonisiipaleet talouspaperin päälle "kuivumaan".

Sulata suklaa.
Dippaile jäähtyneet pekonit suklaassa ja laita ne leivinpaperin päälle jääkaappiin


Tadaa! Valmista!




lauantai 16. maaliskuuta 2013

Nachos Supreme

Mun ja miehen ehdotonta mättöilyruokaa!
Helppoa, nopeeta ja ihan sairaan hyvää!
Ja varioitavissa vaikka miten!

Mun annoksessa on

Pari kourallista Nachoja
100g jauhelihaa, tacomausteella maustettuna
 Tomaattia
Tölkkiananasta
Salsaa
Smetanaa


Sekoita osa salsasta jauhelihaan, omasta mielestäni se on helpompi käsitellä niin.
Levittele Nachoja lautaselle ja mätä vähän kaikkia täytteitä niiden päälle.
Lisää loput Nachot ja loput täytteet ja nautiskele!
Varaa paperia lähelle! ;)


Miehellä on

Pari kourallista Nachoja
100g jauhelihaa, tacomausteella maustetuna
Tomaattia
Tölkkiananasta
Salsaa
Smetanaa
Juustokastiketta

Ja kasaus melkein kuin mulla, sillä erotuksella, että salsaa ei sekoiteta yhtään jauhelihaan, eikä mitään täytteitä laiteta väliin, vaan kaikki mätetään isoksi keoksi päälle.
Viimeisenä sitten lirutellaan juustokastiketta päälle.


JUUSTOKASTIKE

3rkl Poppiksen juustodippiä 
loraus maitoa
(poppiksen chilimurskaa) 

Laita juustodippi ja maito kulhoon, joka kestää mikroa.
Lämmitä mikrossa kunnes dippi on juoksevaa noin 30 sec.
Extra kipakkuutta halutessasi, lisää chilimurskaa. 

torstai 14. maaliskuuta 2013

Blogitapahtuma

Noin kuukausi sitten sain sähköpostia, jossa kerrottiin tulevasta blogitapahtumasta. Alkuun vähän epäilytti, että onkohan vain roskapostia, mutta soitto kaverille selvensi asiaa. Ei, se ei ollut roskapostia!
Sitten jäinkin odottelemaan virallista kutsua ja ilmottautumiskaavaketta. 
KakkuKatri lupasi lähteä kaveriksi, jottei ihan yksin tuntemattomien joukkoon tarvitse lähteä!

Tilaisuus pidettiin BSH-kodinkoneiden näyttelytiloissa ja meitä oli (jos en ihan väärin muista) 14 osallistujaa.

Aki Wahlman näytti meille vähän kokkailujuttuja.

Mun on ihan pakko jakaa tästä kuvasta jotain. Syy, miksi Akin kädet on noin hassusti ja sitä naurattaa, on ihan KakkuKatrin ansiota! :D Saatiin viiniä maisteltavaksi ja Katri piteli mun vinkkulasia, kun laukkujani koitin johonkin saada pois tieltä, hällä oli siis kaksi lasia, molemmissa käsissä ja tottakai Aki sen huomasi! ;)

Sini Visa, aka Kinuskikissa näytti kivoja vinkkejä koristeluihin.


Eskimotäti, en muista nimeä, mutta hällä oli eskimon lätkä rinnassa :D näytti meille jätskin tekoa. 


Saatiin siis maistella viinejä, mä harmikseni unohdin hakea valkoviiniä maisteluun, mutta punaviini oli aika kivan makuista, tarpeeksi makeaa! Lihan kanssa toimi tosi hyvin.
Punaviini on siis Juno ja sitä saa alkosta 10e hintaan! :)


Aki oli meille tehnyt maisteltavaksi kaikenlaisia ruokia.
Alotettiin lohella ja kasviksilla. Loheen hän lorautti ihanaa seesamiöljyä ja seesaminsiemeniä kasviksiin. Mä sain pelkän lehtikaalin, en mitään muuta, vähän harmitti, mutta hyvää sekin oli, en mä sillä!


Sitten maisteltiin "buffetista"
Siellä oli patonkia ja jotain tuorejuustoa, kylmää perunasalaattia, kana-mansikka-meloni salaattia (tää oli ihan superhyvää), marinoitua naudanlihaa, joka oli seissyt aika kauan > kuivahtanutta ja kylmää (mut hei, kerron teille nyt jotain, mä RAKASTAN kuivaa lihaa) ja kasvisvartaita, muuten hyviä, mut munakoiso on hyyyi.


Sitten päästiinkin "parhaaseen" osaan, jälkiruokiin!
Eskimotäti ja Kinuskikissa siellä höpötteli ja teki juttuja.

Kattokaa tota vatkainta! Siis oikeesti, se on pinkki! MÄ HALUAN!


Jätski, ihan sairaan hyvää! Namm!
Tässä oli wienernougat crushia. Taivaallista!


Kinuskikissa teki ananaskakkua, ihan hauskannäköinen, mutta koska mä olen vähän nirso (siis oikeesti vaan vähän, en paljoa!) se ei ihan niin hyvää kuitenkaan ollut. Ananas sopii pizzaan, mutta kakkuun ei, ellei ole ihan hienojakoista moussea.
Kinuskikissa näytti hauskan koristeluidean viinirypäleillä, halkaise ne melkein loppuun asti 4 osaan, venytä vähän auki ja laita toinen, erivärinen rypäle samoin halkaistuna keskelle. Hauskoja kukkasia! :) 
Lisäksi hän näytti sokerimassakoristeiden tekoa ja whoopieleivoksien koristelua.

Whoopieleivoksen sisällä oli toffeejätskiä


Lähtiessä meille vielä annettiin runsaat tuotekassit kotiin vietäväksi!

Siellä oli vaikka mitä! Ja tollanen hauska niksikirja, mihin kaikkeen voikaan vaikka kelmua ja foliota käyttää! :)


Lisäksi siellä oli tällästä uutuusmönjää, glukoosisiirappia, jota voi siis käyttää makeisten ja jätskin tekemiseen. Jätskistä tulee pehmeää ja palloteltavaa tämän mönjän ansiosta!
Myyntiin tämä tulee kuulemma toukokuussa, joten kannattaa olla kuulolla ja silmä kovana kaupassa! 
Itselläni jätskiainekset odottaa jääkaapissa, kun vaan alkaisi niitä tekemään! :)