Tähän jäätelöön on hyvä päättää kesän jätskiherkut.
Tänä kesänä meillä on syöty litroittain kotitekoista jäätelöä ja tekin olette päässeet maistelemaan silmillänne näistä herkuista. Toivottavasti olette tykänneet ja edes jotain inspiraatiota saaneet.
Nyt on aika siirtyä muihin juttuihin, ensi kesänä jatketaan taas jätskien parissa. :)
Jätskipohjana massa kakkonen KLIK
Lisäksi 250g mascarponea tai tuorejuustoa
Kaurakeksejä/Digestivekeksejä paloina ja muruna
Vadelmakastiketta
Vadelmakastike ohje
300g vadelmia (käytin pakaste)
110g hillo ja marmeladisokeria
0,5dl vettä
Laita kaikki kattilaan ja anna kiehahtaa hitaasti.
Porisuttele noin 5 min ja siivilöi kulhoon. Siemenet on ällöjä.
Jos haluat jäähtymisen tapahtuvan nopeammin, laita kylmäkalle kulhon alle ja sekoittele välillä.
Lopputuloksen pitäisi olla paksu soosi, mutta ei kuitenkaan hilloa.
Kun olet tehnyt jätskimassan, pyöräytä pari ruokalusikallista vadelmasoosia ja keksinpaloja massaan lastalla sekoittaen.
Lisää sitten melkein kaikki vadelmakastikkeesta ja parilla pyöräytyksellä sekaisin.
Kaada vuokaan, tasoita pinta sopivaksi ja koristele keksimuruilla ja vadelmakastikkeella.
Pakasta vähintään yön yli (8h).
Tän jätskin rakenne on aavistuksen kovempi (juustosta johtuen), joten kannattaa hetki seisottaa pöydällä ennen palloilua.
Irtopohjavuokaan tehtynä tämä toimittaa jätskikakun virkaa, kynttilät päälle ja puhaltelemaan! :)
perjantai 31. heinäkuuta 2015
lauantai 25. heinäkuuta 2015
Jogurtti jätskitikut
Tähän väliin terveellistä herkkua joka sopii myös perheen pienimmille!
Summamutikassa heitin kaikkea mahdollista tehosekoittimeen, määriä en siis pysty kertomaan, mutta maistelemalla selviää.
Turkkilaista jogua
Marjoja
Hunajaa
Kookossokeria jos marjat on happamia (vadelmat, viinimarjat)
Juotavaa kookosmaitoa
Sekoita kunnes massa on sileää.
Itse siivilöin massan, koska marjoissa oli siemeniä.
Kaada jätskimuotteihin tai jääpalamuotteihin ja pakasta.
Nauti lämpimänä päivänä vaikka parvekkeella tai hiekkalaatikolla. :)

perjantai 17. heinäkuuta 2015
Mansikka-vaahtokarkki jäätelö
Kesä alkaa olla nyt lopuillaan ja kesän viimeisiä jätskijuttuja tässä kirjoitellaan ja julkaistaan.
Ensi kesänä taas jotain uutta, tietenkin.
Meillä on ollut aika jäätelöntäyteinen kesä ja makuja on kokeiltu monia, kaikki ei edes päässeet blogiin.
Tää on tämmönen back to basics -tyyppinen jätski. Yksinkertaista, mutta silti niin vallattoman herkullista.
Mitään muuta vikaa tässä ei ole, muuta kuin, mansikkakaakaojauhetta on vaikea saada käsiin. Kun mä olin lapsi, tätä sai kaupasta. Ja banaaninmakuisena myös! Nyt näitä ei saa mistään! Paitsi Helsingistä löysin! Behnford's putiikista, Citykäytävällä.
Lapset rakastaa mansikkamaitoa ja nyt kesällä olenkin heille enemmän kuin tarpeeksi suonut juotavaksi tätä herkkua.
Jos vaan käsiinne saatte tätä ihanaa söpöä vaaleanpunaista jauhetta, suosittelen tätä jätskiä kokeilemaan. Ette pety! Niin hyvää!
Perus jätskimassa kakkosella, ilman sokeria. KLIK
Sokeri korvataan tällä mansikkajauheella
1,5dl Nesquik mansikkakaakaojauhetta
Lisäksi vaaleanpunaista elintarvikeväriä. Ei pakollinen, mutta mä haluan että jäätelö on kauniin vaaleanpunaista. Ja tadaa! Se on!
Lisäksi valkoisia minivaahtiksia pari reilua kourallista.
Sekoita lastalla vaahtikset massan sekaan ja kaada astiaan.
Koristelin vielä söpöillä microvaahtiksilla. :)

maanantai 13. heinäkuuta 2015
Itsetehdyt kookospatukat
Snickers ja Bounty. Kaksi parasta patukkaa koko maailmassa.
Useemman vuoden olen jo suunnitellut tekeväni itse bounty patukoita, mutta aina on ollut muuta tekemistä. Tää on varmaan eniten käytetty tekosyy jota mun sormista lentelee.
Petollisen hyviä, näitä ei voi syödä vaan yhtä, pakko ottaa toinen. Ja sitten kohta kolmas.
Ihan pakko. Nää hävis meillä niin nopeesti, että melkein hävettää. Melkein, mutta ei kuitenkaan. Näitä tehdään kyllä usein lisää! Heti meidän loman jälkeen!
Tosiaan, tänään lähdetään kauan odotetulle reissulle. Israeliin! Wohoo!
Kannattaakin seurata instaa, jos kuvat reissusta kiinnostaa.
Tänne blogiin koitan saada jotain kivaa loman aikana puhelimella naputeltua! :)
Mutta asiaan.
Tee-se-itse-bountypatukat
300g kookoshiutaleita
1tölkki (397g) kondensoitua maitoa
300g maitosuklaata
Sekoita kookoshiutaleet ja maito käsin sekaisin.
Kannattaa kastella käsiä vähän väliä, ei jää massa niin herkästi käsiin kiinni.
Painele käsien välissä patukoita ja laita leivinpaperille.
Nosta sitten valmiit patukat joko pakastimeen kunnes ovat jähmeitä tai jääkaappiin yöksi.
Sulata suklaa matalassa kulhossa.
Dippaile patukoita kauttaaltaan suklaassa ja nosta takaisin leivinpaperille.
Nosta jääkaappiin asettumaan ja säilytä siellä.
Tietenkin jos osaa ja jaksaa temperoida suklaan, näitä voi säilyttää myös huoneenlämmössä.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
Avocado-pinaattipasta
Tän olen saattanut joskus sanoakin. Mä arvostan helppoa ja nopeaa ruokaa arkena.
Jaloissa enemmän ja vähemmän pyörii neljä nälkäistä pikkutyyppiä, mun hermot ei kestä tehdä mitään monimutkaista ja aikaavievää. Arkena. Viikonloppuna ei väliä, siinä on varmasti se toinen kaitsemassa lapsia kun toinen meistä on keittiössä.
Tän ruoan tekoon menee 15 minuuttia. Oikeesti! Siis 15 minuuttia siitä kun isket kattilan hellalle vesineen ja odotat sen kiehumista. Ja makua on oikeesti runsaasti, ja tää täyttää. Ja on niin törkeen hyvää, että tajunta räjähtää.
Ja koska meitä on monta, ohjekin on monelle. Noin kuudelle kunnon annoksia syövälle.
500g pastaa
Ekaks siis kattilaan vettä ja suolaa ja kiehumaan hellalle.
Kun vesi kiehuu, pasta sekaan.
Mä tykkään käyttää ohutta nauhapastaa (en nyt muista onko tällä joku hieno nimikin), mutta spagetti tai se paksumpi nauhapasta käy mainiosti.
Jos käytät tuorepastaa ,tähän menee vielä vähemmän aikaa!
Ihanan ihana vihreääkin vihreämpi soosi
2 avocadoa
100g pinaattia
1dl pinjansiemeniä
pieni läjä basilikanlehtiä
1-2 valkosipulinkynttä
sitruunamehua
suolaa ja pippuria
pastan keittovettä
Laita 5 ensimmäistä ainesta monitoimikoneeseen ja surruta tasaiseksi.
Lisää vettä kunnes rakenne on mielestäsi sopiva.
Mausta sitruunalla, suolalla ja pippurilla.Tarkista maku.
Kun pasta on kypsää, valuta se ja sekoita tahna siihen.
Meillä lisäksi oli pieniä rapeita pekoninpaloja tässä seassa (no hei tietenkin!).
Ne tuo kivaa lisämakua, mutta toimii molemmin päin, oon kokeillut! :)
Tarjoile grana padano juuston kanssa.
Tai Parmesaanin, jos siitä tykkäät, mä en tykkää, grana on taivaallista! Voisin laittaa tota joka ruokaan! Namnamnam!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Wiener Nougat jäätelö
Mä rakastan nougaata. Ihan missä muodossa vaan. Parhainta se on nestemäisenä, lusikoituna. Siis ah! Mun mies ei voi ymmärtää tätä yhtään, siksi teenkin tätä vaan salassa nykyään. Paitsi että enää tää ei taida olla salaisuus, koska kuulemma hän lukee kaikki mun postaukset. Oh well..
Muksuna yks mun lempiherkuista oli Nic nougatkastike. Sitä kävin lusikallisen aina makeanhimon yllättäessä nappaamassa jääkaapista. Äidiltä salaa tottakai. Ja saunapäivänä jätskin kaverina, luvan kanssa herkuttelin. Siis aijai! Muutama vuosi takaperin löysin tätä jostain kaupasta, mutta en enää mistään! :( Eli jos joku sattuu tätä kastiketta näkemään kaupassa, hihkaisisitko mulle, saattaisit parantaa mun elämää aavistuksen!
Wiener Nougat namit kuuluu joka vuosi meidän jouluun. Muulloin en näitä syö. Ja meidän= mun.
Tätä jätskiä olen miettinyt jo pidemmän aikaa, että pitäisi tehdä, mutta ei ole ollut aikaa, no siis mukamas ei ole. Mutta yritän pitää pakastimen jotenkuten kurissa, ettei siellä ole koko ajan 5 eri jätskimakua. Tätäkin saattaa tapahtua kun kokeilen uusia makuja. Mies ja lapset ei valita, paitsi jos kokeilu on epäonnistunut. Useampi litra on mennyt viemäristä alas epäonnistuessaan.
Tämä menee vaan kurkusta alas. Nam!
Perusmassa kolmonen KLIK
Lisäksi 5 DubbelNougat patukkaa
1 pussi (semmoinen pieni) mantelirouhetta
Paloittele patukat kulhoon ja sulata vesihauteessa tai mikrossa varovasti.
Sekoita suurin osa mönjästä jätskimassan sekaan. Jätä vähän raidoiksi ja koristeluun.
Pyöräytä mantelirouhe sekaan.
Kaada puolet massasta astiaan, sulaa nougatia ja pyöräytä raidoiksi.
Sitten loput massasta päälle ja melkein kaikki loput raidoiksi.
Koristele lopulla nougaalla ja laita kansi päälle.
Pakasta, jos maltat.
Noin 4 patukkaa siis sekoitin massan sekaan ja 1 patukan raidoiksi.
Muksuna yks mun lempiherkuista oli Nic nougatkastike. Sitä kävin lusikallisen aina makeanhimon yllättäessä nappaamassa jääkaapista. Äidiltä salaa tottakai. Ja saunapäivänä jätskin kaverina, luvan kanssa herkuttelin. Siis aijai! Muutama vuosi takaperin löysin tätä jostain kaupasta, mutta en enää mistään! :( Eli jos joku sattuu tätä kastiketta näkemään kaupassa, hihkaisisitko mulle, saattaisit parantaa mun elämää aavistuksen!
Wiener Nougat namit kuuluu joka vuosi meidän jouluun. Muulloin en näitä syö. Ja meidän= mun.
Tämä menee vaan kurkusta alas. Nam!
Perusmassa kolmonen KLIK
Lisäksi 5 DubbelNougat patukkaa
1 pussi (semmoinen pieni) mantelirouhetta
Paloittele patukat kulhoon ja sulata vesihauteessa tai mikrossa varovasti.
Sekoita suurin osa mönjästä jätskimassan sekaan. Jätä vähän raidoiksi ja koristeluun.
Pyöräytä mantelirouhe sekaan.
Kaada puolet massasta astiaan, sulaa nougatia ja pyöräytä raidoiksi.
Sitten loput massasta päälle ja melkein kaikki loput raidoiksi.
Koristele lopulla nougaalla ja laita kansi päälle.
Pakasta, jos maltat.
Noin 4 patukkaa siis sekoitin massan sekaan ja 1 patukan raidoiksi.
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
Itsetehty majoneesi ja makuideoita
Heinäkuu! Tervetuloa kesä! Vihdoin! Heinäkuu tarkoittaa myös sitä, että meidän kesälomareissu lähestyy! Matkalaukut on haettu ruokapöydän alle ja niitä varmaan pitäisi alkaa pakkailemaan pian. Iiik! Ihanaa! :)
Mä vasta nyt, kyllä, uskaltauduin kokeilemaan itsetehtyä majoneesia.
Oon jotenkin päässäni kääntänyt sen niin vaikeaksi hommaksi ja pelännyt epäonnistumista ja traumojen sytymistä.
Turhaan pelkäsin!
Niin naurettavan helppoa että naurattaa. Vieläkin.
Kohta myös teitä naurattaa. Mä aloin itkeä kun maistoin tätä itsetehtyä majoneesia ekan kerran. Siis ihan oikeasti itkeä. Ruoka on vähän niinku iso juttu ja kun se kolahtaa, se kolahtaa. Kovaa.
Jostain bongasin helpoimman ohjeen ikinä ja sitä käytänkin.
Näin se menee
1 kananmuna
2dl rypsiöljyä
1/4tl etikkaa, mikä vaan vaalea käy
1tl dijon sinappia
suolaa maun mukaan
Riko kananmuna korkeaan ja kapeaan astiaan, läpinäkyvä on paras, koska majoneesin valmistumista on hauska katsoa.
Pidä keltuainen ehjänä.
Annostele sitten loput ainekset mukaan.
Laita sauvasekottimen pallopää keltuaisen päälle ja surruta.
Jos kaikki öljy ei meinaa sekoittua, voit varovasti nostaa sitä sekoittajahärpäkettä ja avittaa.
Valmista!
Säilyy noin viikon jääkaapissa.
Maustaa voit millä vaan! Tässä alla muutamia ideoita, joista me tykätään.
Sitruuna
Lisää sitruunamehua maun mukaan.
Basilika
Leikkaa 5-10 lehteä pieneksi silpuksi ja sekoita majoneesiin.
Pekoni
Paista pekoni rapeaksi pannulla, leikkaa hakkelukseksi ja sekoita 3-4rkl majoneesiin.
Paprika
Paprikajauhe, savupaprikajauhe ja grillimauste sekä suola.
Maun mukaan makustellen. Yleismajoneesi joka sopii ihan jokapaikkaan!
Vieressä oikealla miehen chilimajoneesi, joka on ihan kamalaa tappokamaa. Tulisuus tulee Dave's insanity-soossista. Poppamiehestä saa. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)