Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jälkkärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jälkkärit. Näytä kaikki tekstit
torstai 26. toukokuuta 2016
Herkulliset valkosuklaa palat
Taas on aika kiittää opettajia sekä kerhon ja päiväkodin tätejä kuluneesta vuodesta. Kesäloma häämöttää nurkan takana ja yksi lapsista aloitti kesälomansa eilen. Kiitokseksi kivasta kerhovuodesta vietiin näitä, herkullisia valkosuklaa paloja. :)
Tarviset
Valkosuklaata 300g
Pistaasipähkinöitä
Pakastekuivattua mansikkaa
Aloita sulattamalla suklaa tai temperoimalla se. Itse koen valkosuklaan temperoinnin hankalaksi, mutta onnistuin siinä jotenkuten.
Levitä sula suklaa leivinpaperille tasaiseksi levyksi ja ripottele päälle murskattuja pistaaseja sekä mansikan palasia. Painele vähän kiinni.
Voit myös sekoittaa suklaan sekaan täytteitä ja levittää suklaan levyksi ja koristella pähkinöillä ja mansikoilla.
Molemmat toimii :)
Nosta levy jääkaappiin ja murra paloiksi kun suklaa on jähmettynyt.
Säilytä jääkaapissa.
Ps. Postaus on tehty puhelimella.
Tunnisteet:
Juhlat,
Jälkkärit,
Makeiset,
Pikku makeat,
Viljaton
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Riisimuroherkku
Huomenna on taas koululla myyjäiset ja muuta ohjelmaa. Tuttuun tapaan kakkosluokkalaisen luokalla on pöytä siellä ja tällä kertaa herkkujen lisäksi siellä on arpoja myynnissä. Ja tuttuun tapaan mä kannan korteni kekoon leipomalla jotain. ;)
Tällä kertaa näitä superhelppoja herkkuja joita olen tehnyt aiemminkin. Tällä kertaa vähän tuunaten ja nää on niin hyviä! Ähkyksi asti popsin rumia reunapaloja (joita ei olisi tullut jos olisin ollut reipas ja painellut muromassan nätisti pellille, mutta hei!)
Nää on ihan loistavaa evästä vaikkapa vappupiknikille, lasten synttäreille tai vaikka juhannukseen! Ja pikkujouluihin! Nää sopii kaikkiin tilanteisiin. Helppo ja nopea tehdä, säilyy huoneenlämmössä pari päivää, eli voi hyvin tehdä edellisenä päivänä ja säilyttää kannellisessa rasiassa. Nämä kannattaa pakata yksittäin, koska ne liimaantuu toisiinsa. Muffinssipaperit on loistavia tähän hommaan! :)
Eikun vaan "leipomaan" ja ihanaa viikonloppua!
Ohje
4rkl voita
1prk Marshmallow fluffia
300g vaahtokarkkeja
22dl riisimuroja
Puolikas pussi minivaahtiksia
Rösseleitä ja nomppiksia
Laita voi kattilaan ja sulattele hetki keskilämmöllä.
Lisää 300g vaahtiksia ja fluff. Sekoittele koko ajan.
Mittaa riisimurot isoon kulhoon ja sekoita sekaan minivaahtikset.
Kun vaahtokarkit on melkein sulaneet, kaada massa riisimurojen päälle.
Kun et sulata ihan täysin vaahtiksia, niistä jää "paloja" jotka on ihania meheviä venyviä yllätyksiä massan seassa!
Sitten siihen hauskimpaan, eli sekoittamiseen! Itselleni helpoin on hoitaa homma lusikalla ja kädellä. Varo kuumahkoa vaahtokarkkimassaa!
Laita leivinpaperi pellille ja kaada sekoiteltu massa siihen. Ei haittaa vaikka ei olisi täysin sekaisin, saat ne muutamat irtomurot helposti sekoiteltua sekaan samalla kun painelet massaa tasaiseksi.
Jos massa tarttuu kovin käteen tai lusikkaan, laita siihen voita tai öljyä (itse sulatin vähän ylimääräistä samalla kun sulattelin alussa ja kaadoin kulhoon.)
Painele tasaiseksi levyksi, ripottele päälle rösseleitä ja nomppiksia.
Anna jähmettyä muutama tunti.
Leikkaa paloiksi ja herkuttele!
Älä tee niinkuin minä kuvia varten, ne oikeesti tarttuu toisiinsa!
perjantai 12. helmikuuta 2016
Pretzel herkkuja Ystävänpäivään
![]() |
| Amorin nuolet |
![]() |
| Suklaa pretzelit |
Vaikka meillä ei niin Ystävänpäivästä välitetä, tai siis me ei sitä juhlita, niin lapsille on kiva tehdä jotain söpöä herkkupäiväksi. Vaikka mun isot onkin poikia, ne tykittää Ystävänpäivää ihan täysillä, tänä vuonna toi tykitys tarttui ihan vähän muhunkin. :)
Nämä herkut valmistuu helposti ja nopeasti, vaikkapa lapsen toimesta.
Amorin nuolet
Pretzeltikkuja
Marmeladisydämiä
Leikkaa sydämestä häntä ja tökkää veitsellä vähän aloitusta, jotta tikku menee helpommin sisälle. Tökkää toiseen päähän kokonainen sydän nuolen pääksi.
Söpöt suklaa pretzelit
Pretzeltikkuja
Valkosuklaata
Rösseleitä ja Nomppiksia
Sulata valkosuklaa lautasella. Itse jaoin mömmön puoliksi ja toiseen puolikkaaseen sekoitin vähän mansikkatomusokeria makua antamaan (toimii muuten tosi nam!) ja vähän pinkkiä väriainetta sekaan.
Kierittele tikkuja suklaassa, muista kuitenkin jättää sormille pitelyvara.
Ripottele päälle rösseleitä tai nomppiksia ja laita leivinpaperille.
Jäähdytä jääkaapissa ennen tarjoilua.
Säilytys myöskin jääkaapissa.
Helppoa ja niin hyvää! :)
tiistai 20. lokakuuta 2015
Marjapatukat
Mutta jos leikkaa pieniä, voi syödä kaksi, eikö vain?
Mulla on itseasiassa kaksi versiota tästä, joista toinen on terveellisempi ja toinen, noh, vähemmän terveellinen. Kumpikaan nyt ei terveellisyydellä hurraa, onhan näissä sentään sokeria, mutta mun päässä asia kompensoituu kaurahiutaleilla ja marjoilla. Tai viikonlopulla.
Tekeminen on helppoa ja nopeaa, paistaminen ottaa oman aikansa. Sitten alkaa se vaikein osuus. Vuoka pitää jäähdyttää huoneenlämpöiseksi ja laittaa sitten vähintään 2 tunniksi jääkaappiin. Odottaminen! Hyi! Ei sovi mulle. Saatoin siis maistaa heti lämpimänä ja polttaa suuni. Mutta oikeasti, odottaminen kannattaa. Patukoiden rakenne tiivistyy jääkaapissa, eikä ne murene miljoonaksi muruksi.
Huom! Lue ohjeen lopusta ohjeet hassuihin hajamääriin :)
Ohje
200g paloiteltua voita, pehmeää helpompi käsitellä
3,5dl vehnäjauhoja
3,5dl kaurahiutaleita
1-2,5dl fariinisokeria
1tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
(1dl hilloa)
150-200g marjoja pakastimesta
Laita voi, jauhot, hiutaleet, sokeri ja leivinjauhe sekä suola kulhoon.
Mörssää (en oikeasti keksi parempaa sanaa) ainekset keskenään taikinaksi.
Taikina pysyy puristettaessa muodossaan eikä siinä ole muruja eikä jauhoja irrallaan.
Laita sitten vähän reilu puolet taikinasta vuoan pohjalle (omani on 25x25cm)
Painele taikina tiiviisti pohjaa myöten, ei reunoille.
Levitä (hillo ja) marjat pohjan päälle.
Murenna loppu taikina marjojen päälle ja painele tasaiseksi.
Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.
Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
Nosta jääkaappiin ja anna olla ainakin 2 tuntia.
Leikkaa paloiksi ja herkuttele.
Säilytys jääkaapissa, mutta sopii vaikka retkelle mukaan, nämä ei huoneenlämmöstäkään pahastu, rakenne vaan vähän pehmenee.
Hassut hajamäärät ohjeessa:
Fariinisokeri, 2,5dl patukoista tulee karamellisia, sitkeitä ja makeita. Ei liian makeita, mutta sen verran makeita, että en arkena moisia välipalaksi syöttäisi, vaan enemmänkin viikonloppuna jälkkäriksi. Itse rakastan karamellisia, sitkeitä patukoita, mutta toisaalta, vähempisokerisetkin on ihan taivaallisia.
Hillo, jos laitat hilloa, 150g marjoja riittää, jos et halua hilloa käyttää, 200g marjoja on passeli määrä peittämään pohjan kivasti. Hillo tuo lisämakeutta (itse laitoin puolukoita, helpotti kirpeyttä sopivasti), eikä siis ole pakollinen. Itse menen fiiliksen mukaan ja hillopurkin jämät on hyvä heittää tähän jos ei muuta käyttöä tule mieleen.
Marjat, kuten yllä sanoinkin, jos laitat hilloa, laita marjoja vähän vähemmän ja jos jätät hillon laittamatta, lisää marjojen määrää.
Ps. Jos käytät vadelmia, niitä kannattaa murentaa sormien välissä pienemmiksi, jotta ne leviää joka puolelle tasaisesti.
keskiviikko 14. lokakuuta 2015
Piparilevite
Kaikki varmaan tietää sen fiiliksen, kun kaappeja kaivaessa löytää jotain, jonka on unohtanut.
Niinkuin esim viime joululta avaamaton paketti pipareita ja eräpäivä lähestyy jo uhkaavasti.
Jotain pitäisi siis kehitellä.
Israelista ostin Biscoff levitettä, joka vei mun sydämeni. Ihanaa mönjäistä kanelilevitettä.
Siitä se ajatus sitten lähti, jos sitä voisi tehdä kotona. Tai jotain sen tyylistä edes.
Ja kyllähän sitä voi! Ja voi pojat miten tää viekään kielen mennessään.
Karhukoplan jäsen numero kolme kysyi, voitaisiko tätä tehdä aina. Tottakai! ;)
Haluan huomauttaa, että kuvat on otettu heti tekemisen jälkeen, jolloin massa on huoneenlämpöistä, jääkaapissa rakenne kiinteytyy jonkun verran ja "kuivahtaa".
Itse tykkään tästä enemmän jääkaappikylmänä, mutta kukin tavallaan. Säilyy miten vain noin viikon, niinkuin tämä muka riittäisi niin kauan :)
Tarvitset
200g pipareita (itse rakastan niitä paksuja joissa on nallen kuva)
½dl öljyä
½dl vettä
tomusokeria
Laita piparit tehosekoittimeen ja surruttele kunnes kaikki on hienoa murua.
Lisää öljy ja vesi ja sekoita.
Lisää tomusokeria kunnes rakenne on mieleinen, itse lisäsin reilusti alle desin, makeutta tulee herkästi liikaa ja pipareissa itsessään sitä on jo reilusti.
Sekoita hyvin ja lado kannelliseen purkkiin.
Tämä on heti valmista syötäväksi, mutta kuten sanoin, tykkään itse kylmästä, joten muutama tunti jääkaapissa ennen herkuttelua on paikallaan.
En suosittele kookosöljyn käyttämistä, jos aiot laittaa tämän jääkaappiin, rakenteesta voi tulla liian kova, jolloin levittäminen vaikka leivälle voi olla aika työn takana. Lisäksi se antaa kookoksisen sivumaun, joka ei mun mielestä ainakaan kuulu pipareihin, mutta ehkä jonkun mielestä kuuluukin ;)

sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Hattara popparit
Kauhea miten aika juoksee. Mä muistan ekan kerran kun näitä tein. Oli vappu ja vuosi 2009.
Eli yli 6 vuotta sitten! Siitä asti nää on ollut etenkin herra esikoisen lemppari ja näitä pyytelee tasaiseen tahtiin aina siihen asti että jaksan näitä tehdä. Mitä värikkäämpiä, sen paremmin nää kelpaa!
Nää on niin helppo tehdä. Ja nopea! Lasten synttäreillä ihan parasta! Ja leffailtoihin ;)
Multa on tulossa vielä ainakin 2 popparireseptiä tälle syksylle, mä olen nyt niin innostunut taas pitkän tauon jälkeen poppareista, että vanhoja lemppareita on tullut tehtyä tiuhaan. Ja kohta tekin pääsette niitä tekemään! ;)
Mutta nyt näihin, hattarapoppareihin, niinkuin näitä meillä kutsutaan.
Mitään hattaraahan näissä ei ole, vaan sokeria. Ja hattarassa on sokeria.
Ja väri on pastellinen, niinkuin hattarassa.
Mutta koska lapset kutsuu tällä nimellä, kutsun minäkin!
Tarvitset 1dl popparinsiemeniä
Öljyä
Suolaa tai 1rkl voita
4rkl vettä
3dl sokeria
Elintarvikeväriä
Kuumenna öljy kattilassa ja lisää popparin siemenet.
Anna poksahdella ja sammuta levy.
Voit itse valita suolaatko popparit, vai käytätkö "hattaranesteessä" voita.
Itse teen aina voilla, enkä suolaa poppareita erikseen, mutta jos maidotonta tarvitsee, voin voi jättää pois, olen tehnyt niinkin!
Laita voi, vesi ja sokeri kattilaan ja kiehauta. Keittele kunnes sokeri on täysin sulanut.
Lisää haluamaasi väriä.
Annos on helppo jakaa useampaan kaatamalla kulhoihin ja lisäämällä niihin eri värejä. Näin saa söpöjä sateenkaaripoppareita! Jotka muuten meni koulun myyjäisissä heti! :)
Kaada sokerineste poppareiden päälle, sekoita hyvin ja laita tarjolle.
Säilytä tiiviissä pussissa tai laatikossa muutaman päivän huoneenlämmössä.
Hauskoja leffailtoja, vaikka nyt onkin sunnuntai ;)

tiistai 22. syyskuuta 2015
Kinuski popparit / Caramel popcorn
Mitkä on teidän leffailtojen ehdottomat suosikit ja herkut jotka on pakko olla, joka kerta, tai ainakin melkein joka kerta?
Me vietetään poikien kanssa leffailtaa 2-4 kertaa kuukaudessa ja vaikka herrat kovin ovat vähään tyytyväisiä, vaihtelua on saatava. Pitkään oli sipsi ja nami yhdistelmä, mutta pojat alkoi kysellä poppareita ja muita. Sitten ne alkoi kyllästyttää ja jotain piti keksiä.
Meillä onkin siis vaihtelevasti kaikenlaista, mutta aina suolaista ja makeaa. Ei vaan jompaa kumpaa. Molempia on oltava, se on sääntö!
Kinuskipoppareita olen tehnyt muutamia kertoja, mutta nyt vasta ne pääsee blogiin asti.
Soo soo minua, olen pimittänyt jotain superherkullista! Mutta en enää!
Tässä on! :)
Tarvitset
1dl popparin siemeniä
loraus öljyä
200g voita
200g fariinisokeria
0,5-1tl suolaa maun mukaan
Lorauta öljyä ison kattilan pohjalle ja kuumenna.
Kun öljy on kuumaa, kaada popparin siemenet ja pyöräytä.
Laita kansi päälle ja pienennä lämpöä.
Anna poksahdella.
Pienessä kattilassa yhdistä voi, sokeri ja suola (kannattaa laittaa vähän ja lisätä jos siltä tuntuu).
Sulata ja kuumenna kiehuvaksi.
Anna kiehua muutama minuutti, 3-5, eli kunnes sokeri on täysin sulanutta eikä rakeisuutta tunnu enää. Kannattaa vähän hämmennellä, niin huomaat kun sokeri on sulanut.
Tarkista maku ja jos kaipaat enemmän suolaa, lisää sitä ja sekoita hyvin.
Kaada sitten poppareiden päälle ja sekoita niin että kaikki popparit on kinuskin peitossa.
Laita leivinpaperi pellille ja levitä popparit siihen.
Paista 150 asteessa 20-30 minuuttia.
Noin 10 minuutin välein kannattaa käydä vähän sekoittelemassa ja nuuskuttelemassa ja ehkä maistelemassa. Omat oli täydellisiä 25 minuutin kohdalla.
Anna jäähtyä hetki ja nosta tarjolle.
Nää säilyy useamman päivän vaikkapa zippipussissa (uudelleensuljettava, niinkuin esim eskimon tuplis) tai kannellisessa rasiassa.

maanantai 13. heinäkuuta 2015
Itsetehdyt kookospatukat
Snickers ja Bounty. Kaksi parasta patukkaa koko maailmassa.
Useemman vuoden olen jo suunnitellut tekeväni itse bounty patukoita, mutta aina on ollut muuta tekemistä. Tää on varmaan eniten käytetty tekosyy jota mun sormista lentelee.
Petollisen hyviä, näitä ei voi syödä vaan yhtä, pakko ottaa toinen. Ja sitten kohta kolmas.
Ihan pakko. Nää hävis meillä niin nopeesti, että melkein hävettää. Melkein, mutta ei kuitenkaan. Näitä tehdään kyllä usein lisää! Heti meidän loman jälkeen!
Tosiaan, tänään lähdetään kauan odotetulle reissulle. Israeliin! Wohoo!
Kannattaakin seurata instaa, jos kuvat reissusta kiinnostaa.
Tänne blogiin koitan saada jotain kivaa loman aikana puhelimella naputeltua! :)
Mutta asiaan.
Tee-se-itse-bountypatukat
300g kookoshiutaleita
1tölkki (397g) kondensoitua maitoa
300g maitosuklaata
Sekoita kookoshiutaleet ja maito käsin sekaisin.
Kannattaa kastella käsiä vähän väliä, ei jää massa niin herkästi käsiin kiinni.
Painele käsien välissä patukoita ja laita leivinpaperille.
Nosta sitten valmiit patukat joko pakastimeen kunnes ovat jähmeitä tai jääkaappiin yöksi.
Sulata suklaa matalassa kulhossa.
Dippaile patukoita kauttaaltaan suklaassa ja nosta takaisin leivinpaperille.
Nosta jääkaappiin asettumaan ja säilytä siellä.
Tietenkin jos osaa ja jaksaa temperoida suklaan, näitä voi säilyttää myös huoneenlämmössä.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
Piknik synttärit olkkarissa
Hauskaa sunnuntaita! Meidän porukka toipuu eiliseltä päivältä. Tehtiin retki Tampereelle, Särkänniemeen. Lapsilla oli kivaa, delfiinit oli ihan yli-ihania ja sää oli ihan jees, ripotteli vettä ihan vähän vaan, muuten paisteli aurinko ja oli lämmintä. Ja mä join herrrkullista pehmiskahvia! :)
Tietenkin nätin päivän jälkeen sataa, koska suomen kesä. Tässäpä idea siis sateiselle sunnuntaille. Piknik keskellä olkkaria.
Pikkutyyppi piti ensimmäiset kaverisynttärinsä pari viikkoa takaperin. Mukana oli juhlimassa läjä kerhokavereita (melkein jokainen) ja jotain piti keksiä, koska pöydän ääressä olisi tullut ahdasta, enkä tiedä kyllä olisiko tuolejakaan ollut melkein 15 ihmiselle istua.
Ja se sotku! 3-4 vuotiaat kun on semmosia häselöitä, sai mut vähän ahdistumaan.
Tuumasta toimeen ja miehen ideahan se oli, vitsillä varmaan aluksi ,että nakataan muksut lattialle syömään!
Siitäpä se idea sitten lähti, levitin pari pussilakanaa olkkarin lattialle, heittelin tyynyjä sinne tänne "kiviksi" tai jos joku halusi istua pehmeällä.
Asettelin herkut keskelle ja lapset kerääntyivät ympärille herkuttelemaan.
Oli niin hektistä, että yhtäkään kuvaa ei keretty ottaa. Nämäkin kuvat otin just ennenkuin lapset rynnisti syömään.
Lapsethan oli ihan innoissaan. Ihan jo siitä kun sai syödä olkkarissa. Ja vieläpä lattialla!
Meillä tää on "arkipäivää" että lapset syö olkkarin lattialla, kun leffailtoja pitäessä en päästä herkkujen kanssa sohvalle. Namit ja sipsit vielä menee, mutta mikään muu ei.
Mutta niin, lapset tykkäsivät kovasti ja söivätkin innolla, myös tomaatteja :)
Tarjolla oli siis:
Vesimelonijätskejä KLIK
Banaania
Tomaattia
Viinirypäleitä
Nakkeja
Lihapullia
Juustokuutioita
Snäksikulho
Keksejä
Vaahtokarkkeja
Juomana omppumehua ja appelsiinimehua

perjantai 22. toukokuuta 2015
Herkku Popparit
Leffan kanssa pitää aina olla jotain syötävää. Ihan aina.
Mulla leffan kanssa pitää olla suolaista ja makeaa. Ei voi olla vaan suolaista tai vaan makeaa. Se ei vaan toimi. Eikä sekään, että en syö mitään. Se ei toimi yhtään.
Koululaisella on tänään koulussa leffapäivä ja mukaan sai viedä vähän jotain hyväskää. Herra pyysi herkku poppareita ja niitäpä sitten tein. Meillä näitä tehdään tasaseen tahtiin sillon tällöin. Kätevää herkkua, kun näihin saa hävitettyä kaapin perukoilta nameja ja strösseleitä ihan niin paljon kuin vaan kehtaa! :)
Ihan loistavaa leffasyömistä, suolaista ja makeaa, sopivassa suhteessa.
Ja nopea tehdä! Samalla kun toinen laittaa sohvan leffakuntoon ja levyn laitteeseen, toinen tekee nämä keittiössä! No suunnilleen, tekemiseen menee 10 minsaa.
Tarvitset
Poksautettuja poppareita
Sulatettua suklaata (itse tykkään vaihdella, näissä on 50/50 valko ja maitosuklaata)
Nameja pieneksi leikattuna
Suklaata
Minivaahtiksia
Suolaa
Strösseleitä
Levitä poksautetut ja suolatut popparit leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Lorottele päälle sula suklaa joka puolelle ja nakkele leikatut namit ja suklaat sekaan.
Koristele strösseleillä ja nosta jääkaappiin/pakastimeen, jotta suklaa asettuu, siihen menee 1-3 minuuttia.
Annostele kulhoihin tai yhteen isoon ja herkuttele hyvän leffan kanssa.

maanantai 27. huhtikuuta 2015
Tippaleivät
Vappu lähestyy ja onkin aika julkaista tämän vuoden eka vappuherkku.
Tippaleivät. Koko perheen herkku. Enkä ihmettele, aivoilta näyttäviä kiemuramöllyköitä uppopaistettuna ja sokerilla kuorrutettuna. Tai suklaalla. Niinkuin tänä vuonna!
Meillä herkutellaankin tippaleipiä kahdella tapaa tänä vuonna. Perinteisellä tomusokerihunnulla ja suklaaseen dipattuna. Nam! Nämä ei jätä ketään kylmäksi.
Ohje
2 isoa kananmunaa
2,5dl maitoa
5dl vehnäjauhoja
1rkl sokeria
1tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
Vaahdota munia vatkaimella kunnes rakenne on vaahtoinen.
Lisää maito ja sekoita.
Yhdistä kuivat aineet ja sekoita lastalla käännellen.
Rakenteen tulee olla aika paksua.
Laita taikinaa suppiloon tai jos helpommalla haluat päästä, johonkin pienireikäiseen pulloon, niinkuin esim ketsuppipullo, salaatinkastikepullo..
Kuumenna öljy 160-180 asteiseksi, itse tykkään 170 asteesta, ei liian kuuma, mutta paistaa nopsaan nätin väriseksi.
Valuta taikinaa läjäksi öljyyn ja käännä kun alapuoli on hyvän värinen. Paista toiselta puolelta samanväriseksi ja nosta paperin päälle valuttamaan ylimääräiset öljyt pois.
Multa meni aika monta satsia harjoitteluun, miten saan tippaleivästä edes jotenkin nätin.
Eka vaihtoehto on, että laitat reikäkauhan öljyyn (muista käyttää metallista!) noin 0,5-1cm upotettuna ja siihen päälle lorottelet taikinaa. Toinen puoli jää vähän littanaksi.
Toka tapa jota itse käytän, lurauta pieni ympyräinen taikinaa öljyyn ja odota kunnes se nousee pinnalle, luruta taikinaa ympyrän keskelle ja reunoille kunnes se näyttää kivalta.
Jos haluat herkullisia suklaatippaleipiä, sulata 200g suklaata (käytin maitosuklaata) ja dippaa toinen puoli suklaaseen ja nosta jääkaappiin jähmettymään. Säilytys jääkaapissa. Suklaan voi myös levitellä sudilla jos ei jaksa dippailla. Tämä määrä riittää reilu 10, ei koko satsiin joka tästä ohjeesta tulee!
Kuorruttamattomat tippaleivät säilyy huoneenlämmössä pussissa päivän pari hyvänä, sitten ne alkavat kovettua ja nahkeutua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)