sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lemon Curd x4

Sitruuna. Mun talvinen aurinkoni. Pirteän raikas piristyttäjä. Naaman rutistaja. Sydämen valtaaja.
Mä en tykkää talvesta. Sen pari päivää mä sitä siedän, kun lunta on paljon ja kaikki on valkoista. Sitten mä kyllästyn ja alan taas toivoa kesää. Lämpöä, aurinkoa ja sulavaa jätskiä. Värejä. Sitruuna pelastaa tilannetta ihan vähän. Se on ihanan keltainen keskellä kurjaa talvea. Se lämmittää mua sisältäpäin ihan pelkällä sen katselemisella.

Yleensä ostan Lemon ja Lime curdin valmiina kaupasta. Se on niin helppoa sieltä vaan napata mukaan ja tehdä siitä jotain ihanaa.
Viime kerran jälkeen päätin kuitenkin, että ensikerralla teen curdini itse, ne varmasti maistuvat paremmalta ja eihän se nyt niin vaikeaa voi olla.

Vaikeaa se tekeminen ei olekaan, mutta hieman päänvaivaa tuotti oikean rakenteen aikaansaaminen. Ilmeisesti oikeaoppisesti lemon curd on sellaista, joka tarttuu lusikkaan ja peittää sen. Sellaista olikin ensimmäinen satsini ja hyväähän se oli, sitä en kiellä missään nimessä. Ihanaa vaaleankeltaista tahnaa. Mutta ei missään nimessä tarpeeksi paksua. Seuraavasta erästä tulikin täydellistä! Kaikkea myöten. Väriä, makua ja paksuutta. Kolmas erä on sitten vieläkin paksumpaa, siis ihan tosi paksua.

Haluan huomauttaa, että omat curdini sisältävät kuorenpaloja, koska mä tykkään niistä ihan pienistä sattumista siellä seassa. Mutta jos itse haluat ihan täysin sileää, voit siivilöidä seoksen ennen purkittamista, se hoitaa homman.

Curd nro 1  sopii kakun täytteeksi levitettynä suoraan kakkulevylle tai sekoitettuna täytteen sekaan. Se sopii myös muffinsseihin, niin taikinaan kuin täytteeksi. Voihan tällä kuorruttaa ohuelti pintojakin. Yksinään isona määränä se ei toimi missään, on liian valuvaa semmoiseen.


Tästä annoksesta tulee noin 5dl

4 sitruunan kuori hienona raasteena
4 sitruunan mehu puristettuna

200g sokeria 
3 kananmunaa
1 keltuainen
100g voita

Laita kattilaan raastettu kuori, mehu, sokeri ja voi.
Keittele kunnes voi on sulanut.
Vatkaa munien rakenne yhdessä rikki ja lisää sekaan.
Sekoita ihan koko ajan, reippaasti, jottei munat kypsy.
Porisuttele keskilämmöllä 10 minuuttia.
Massa muuttuu hieman paksummaksi.
Nosta liedeltä ja sekoittele hetki, jotta se jäähtyy.
Kaada sitten astiaan ja sulje kansi.
Anna tekeytyä kylmässä ainakin 24h.

Jos haluat curdista ihan vähän vaahtomaista (siis tosi vähän), vatkaa sähkövatkaimella täydellä teholla 2 minuuttia ja laita vasta sitten purkkiin tekeytymään.

Säilyy noin kaksi viikkoa jääkaapissa.

Curd nro 2 sopii kääretorttuihin, muffinsseihin, kakun väliin, miksei konvehteihinkin.
Tämä on rakenteeltaan aika paksua, pysyy asennossaan ja levittyy kivasti ilman hikipisaroita otsalla. Sanoisin, että paksuus on aika sama, kuin kaupan valmiissa vastaavassa. Tämä on se the curd. Myös pehmeiden, vastapaistettujen sämpylöiden kanssa voisi toimia! 


Noin 2,5-3dl

2 sitruunan kuori hienona raasteena
2 sitruunan mehu puristettuna
150g sokeria
2 kananmunaa
1 keltuainen
50g voita

Laita kattilaan raastettu kuori, mehu, sokeri ja voi.
Keittele kunnes voi on sulanut.
Vatkaa munien rakenne yhdessä rikki ja lisää sekaan.
Sekoita ihan koko ajan, reippaasti, jottei munat kypsy.
Porisuttele keskilämmöllä 10 minuuttia.
Massa muuttuu suhteellisen paksuksi.
Nosta liedeltä ja sekoittele hetki, jotta se jäähtyy.
Kaada sitten astiaan ja sulje kansi.
Laita jääkaappiin tekeytymään ja jäähtymään vähintään 2 tunniksi.

Säilyy noin kaksi viikkoa jääkaapissa.

Curd nro 3 on todella todella paksua. Konvehteihin, täytteisiin niihin sekoitettuna. Pelkälteen en lähtisi levittelemään mihinkään, koska luulen, että rikkoisi vaan pinnan. Kyllä, tämä on juuri niin paksua. Tästä vielä kehittelen yhtä ideaa, saa nähdä kuinka käy.
Tämä on maidoton. 


Noin 2 dl

2 sitruunan kuori hienona raasteena
2 sitruunan mehu puristettuna
150g sokeria
3 kananmunan keltuaista

Laita raaste, mehu ja sokeri kattilaan. 
Keittele hetki, mutta älä kiehauta.
Lisää keltuaiset koko ajan vatkaten ja jatka sekoittelua.
Pidä lämpö keskilämmöllä.
Keittele, ja sekoittele koko ajan, 10 minuuttia.
Massasta tulee aika paksua tänä aikana.
Ota kattila liedeltä sekoittele hetki, jossa massa jäähtyy.
Kaada astiaan ja sulje kansi. 
Anna viiletä ainakin 2h

Säilyy jääkaapissa noin kaksi viikkoa.

Curd nro 4 on koostumukseltaan kuin hunajaa, aika lähellä sama koostumus kuin numerossa kaksi, mutta hieman venyvää. Sopii siis levitettäväksi vaikka kääretortun väliin.
Maidoton.


Noin 2dl

2 sitruunan kuori hienona raasteena
2 sitruunan mehu puristettuna
150g sokeria
2 kananmunan keltuaista

Laita raaste, mehu ja sokeri kattilaan. 
Keittele hetki, mutta älä kiehauta.
Lisää keltuaiset koko ajan vatkaten ja jatka sekoittelua.
Pidä lämpö keskilämmöllä.
Keittele, ja sekoittele koko ajan, 10 minuuttia.
Massa paksuuntuu hieman.
Ota liedeltä ja sekoittele minuutin ajan, seos paksuuntuu lisää.
Kaada purkkiin, sulje kansi ja laita jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi.

Säilyy jääkaapissa noin kaksi viikkoa.

Huhhei! Siinäpä olikin curdia kerrakseen! Voitte ehkä jo arvata, että sitruunaista on tulossa blogiin lisää ihan pian! ;) Yksi curd resepti jäi tästä nyt ja testailen sitä niin pian kuin mahdollista, nyt vaan on jääkaapissa niin paljon tätä tahnaa, että pitää ne käyttää pois ennenkuin menevät pilalle.

2 kommenttia:

  1. Mä rakastan lemon curdia! Syön sitä salaa suoraan purkista lusikalla;) Se on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkä! Mä teen tota samaa! :D Vaivihkaa käyn varastamassa lusikallisen silloin tällöin ja nautin sen pikapikaa, ettei kukaan kerkeä huomata mitään. Se piristää ja lämmittää! <3

      Poista