sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Red Velvet Cake

Punaista. Muhkeaa. Valkoista. Makeaa.

Siitä on muutama vuosi, kun ensimmäisen kerran kuulin tästä kakusta ja siitä asti olen sitä himoinnut ja kuolannut ja ihaillut. 
Confettiin tuli hetki sitten valikoimiin Red Velvet makuaromia ja pakkohan se oli sitten ostaa testiin! Aloin sitten tutkia reseptejä ja ihmetellä niitä. Tuo aromi tuoksuu aika erikoiselle, en oikein osaa sanoa, mille se tuoksuu, hyvältä kyllä. Ihmetystä alkoi aiheuttaa se, etten löytänyt mitään reseptiä, jossa olisi tuota aromia käytetty. Sen tilalla oli punaista pastaväriä, eli tuo aromi, joka tossa pullossa on, onkin ihan eri kuin se alkuperäinen.

  Päädyin sitten Bakerellan ohjeeseen, joka vaikutti tosi iisiltä ja nopealta.
Pienillä muokkauksilla toki mentiin ja hyvinhän se toimi.
Kakkuvuoka vaan aiheutti pikkusen päänvaivaa, kun taikina karkasi alareunasta ja pohja levisi puoliksi pellille ja puolet taikinasta paistui kakkuvuoan sisällä. Just mun tuuria! Mutta sillä mentiin ja vaikka kakku ei nyt ihan niin ihanan korkea ollutkaan, maku korvasi menetetyt sentit!


POHJA 

6dl vehnäjauhoja
5dl sokeria
1rkl kaakaojauhetta
1tl suolaa
1tl ruokasoodaa
1rkl etikkaa
2 kananmunaa
2,5dl öljyä

2,5dl piimää
2rkl Red Velvet aromia

Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää siihen öljy, piimä ja red velvet aromi.
Laita etikka pieneen kuppiin ja lisää siihen sooda. Sihauta ja lisää mukaan taikinaan.

Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa ja sekoita hyvin.
Kaada munaseos sekaan ja vatkaa sähkiksellä noin minuutti.
Kaada vuokaan (20cm) ja kopauta muutama kerta, jotta kuplat poksahtaa.


Paista 175 asteessa 30-45 minuuttia, kunnes tikkuun ei enää jää taikinaa.
Anna jäähtyä vuoassaan noin 10 minuuttia ja nosta sitten pois ja laita ritilälle jäähtymään.

Kun kakku on jäähtynyt täysin, leikkaa se kahteen tai kolmeen osaan, mielesi mukaan.


TÄYTE JA KUORRUTUS

200g tuorejuustoa
250g voita, pehmennyttä

6cup tomusokeria (eli noin 1,5 pakettia)

Vatkaa täydellä teholla pehmeä voi ja tuorejuusto hyvin sekaisin.
Lisää tomusokeri kuppi kerrallaan ja sekoita hyvin joka välissä.


Levitä täytettä kakkupohjan päälle ja laita toinen pohja.
Kuorruta kakku huolettomasti veitsellä/spatulalla levitellen.

Koristele, jos mieli tekee.


Leikkaa reilu pala itsellesi ja nauti! :)

2 kommenttia: