keskiviikko 30. tammikuuta 2013

SpiderWeb Cookies

Joskus fiaskosta tuleekin onnistuminen!
Alun tuskailun jälkeen kaikki sujuukin mallikkaasti ja saan aikaan jotain söpöä.
Ainakin omasta mielestäni! ;)

Alkuperäinen suunnitelma oli, että valkoinen pikeeri, kuivatus, mustapikeeri lakukastikkeella maustettuna jolla piirtelisin juttuja. Valkoista pikeeriä levitellessä keksin, että voisinkin laittaa lakukastiketta pelkälteen ja tehdä hämähäkinseittejä kekseihin. Siitä sitten koeversiota tekemään ja hei! Sehän sujuu!


Usko oli ihan lopussa koko hommaan, kokeilin ensikertaa kananmunan valkuaisjauhetta ja ensimmäinen kerta ei ihan vakuuttanut. Jauhe ei täysin sulanut ja sekoittunut veteen, vaan siihen jäi kellertäviä paakkuja, vaikka sähkövatkaimella sekoitin kuin raivopää! Paksun pikeerin kanssa tappelin yli puolituntia ja neulan kanssa sain avata tyllaa ihan muutaman sekunnin välein, kun se tukkeutui niistä paakuista. Sain pursotettua hyvällä tuurilla 3 cm matkan ilman tukosta. Ohuemman, täyttöpikeerin, mieheni sitten veti sihvilän läpi ja paakut jäi sinne. Reunojen jälkeen kaikki oli leikkiä vaan! Huhheijaa!


Koristelut samaan tyyliin kuin aiemmin postaamissani hämismuffareissa, eli renkuloita ja hammastikulla vetoja.
Lakritsikastike tulee laittaa märälle pikeerille, jotta se levittyy nätisti, ei siis jo kuivuneen päälle, missään nimessä. Kastikekohdat jäävät hieman tahmaisiksi, joten märälle pikeerille kun sen pursottaa, se "imeytyy" pikeerin sekaan, eikä jää koholle. Näin se tahmaisuus ei häiritse ja keksit voi pinota vaikka päällekäin! :)

OHJE

1 kananmuna
1,5dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
½tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

1dl öljyä

Koristeluun lakukastiketta.
Pirkalla löytyy maidotonta!


Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää jauhot ja öljy ja sekoita taikinaksi.
Pyörittele käsissä, jotta taikina vähän lämpiää > helpompi käsitellä.
Painele leivinpaperille levyksi käsillä ja lopuksi kaulimella varovasti.
Taikina ei kestä rajua kaulitsemista, se alkaa murtua.
Paksuus olisi hyvä olla noin 3-5mm.
Sopivan kokoisella muotilla (omani oli 3-4cm halkaisijaltaan) painele ympyröitä. 

Paista 175 asteessa 10 minuuttia.

Jäähdytä hyvin ja koristele.
Anna koristeluiden kuivua yön yli.

2 kommenttia:

  1. Voi ei mitä herkkuja taas! Niin silmälle kuin suullekin(näitä on pakko nimittäin tehdä!)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Suosittelen, nämä on kyllä herkkua, varsinkin, jos lakusta tykkää. En uskonut, että tuo toimisi, mutta toimihan se!
      Idea! Kovettuvaa lakukastiketta, kylmettää keksit hyvin, joko pakastimessa tunnin tai jääkaapissa yönyli ja sitten piirtelee sillä kovettuvalla lakukastikkeella jotain. Toimisikohan? Pari keksiä jäi koristelematta, pakko kokeilla aamulla! :D

      Poista