torstai 10. lokakuuta 2013

Mättö Brownies

Tällästen tekemistä oon miettinyt jo kauan.
Näitä tän tyyppisiä "tungetaan kaikkea mahdollista" juttuja löytyy jenkkiblogeista ihan koko ajan ja jokaikisestä, missä oon käynyt kuolailemassa herkkuja.

Nyt oli sopiva aika ja sain vielä kaverin koekaniiniksi maistelemaan. Hyvin kelpasi myös lapsille! Esikoinen oli sopivasti eskarissa, kun maisteltiin, näissä kun on pähkinää jonkun verran. Loput vei mies töihin. Kaksi palaa kerralla on kuulemma ihan liikaa. :)

Näiden tekeminen on tosi helppoa, mutta brownies pohjan tekeminen on tarkkaa, että siitä tulee just hyvä! Silmä tarkkana siis paistamisen aikana!

 
Ainiin! Tästä tulee pellillinen, eli syötävää riittää isollekin porukalle!


Brownies

300g voita
300g tummaa suklaata
6 kananmunaa (käytän isoja)
5dl sokeria
1tl vaniljajauhetta
2-3rkl kaakaojauhetta
225g vehnäjauhoja
5 kokonaista twix patukkaa pieniksi paloiksi leikattuna

Sulata voi ja suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa varovasti.
Jätä jäähtymään.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Yhdistä jauhot ja kippaa taikinan joukkoon.
Kaada voisuklaamönjä ja sekoittele spatulalla.

Sekoittele varovasti, mutta kuitenkin niin, että ilmat karkaa ihan vähän, näin taikinasta tulee vähän sitkeämpää= parempi rakenne paiston jälkeen, eli sitkeä.

Kaada taikina korkeaan peltiin joka on vuorattu isolla palalla leivinpaperia.
Ripottele sitten twix palaset tasasesti joka puolelle ja paina kämmenellä vielä varmistukseksi kunnolla kiinni taikinaan.

Paista 180 asteessa 20-25 minuuttia.
Kannattaa 20 minuutin jälkeen alkaa tarkkailla.
Kun tikkua tökkii keskiosaan, siihen pitäisi jäädä ihan vähän kosteaa taikinaa, mutta ei raakaa. Kun näin tapahtuu, ota pois uunista. 
Lisäksi, taikina alkaa halkeilla kun pohja rupeaa olemaan valmis.


Anna jäähtyä.

 
Kuorrute



2rkl voita
3dl nutellaa
350g tummaa suklaata (osan voi korvata vaaleammallakin)
1 tl vaniljajauhe
5dl pilkottuja pretzeleitä
1 pötkö toffee dominoita (eli siis 175g)

Laita voi, suklaa ja nutella kattilaan.
Kuumenna miedolla lämmöllä kunnes kaikki on sulanut ja mönjä on tasaista.
Ota pois hellalta, sekoita siihen vanilja, keksit ja pretzelit.

Kippaa keskelle browniespohjaa ja levittele tasaisesti kaikkialle.
Omiin palasiin nakkelin vielä mini fudgekuutioita, ettei oo ihan tummaa vaan kokonaan.
Nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään pariksi tunniksi.

  
Leikkaa paloiksi ja maistele.
Säilytä jääkaapissa kannellisessa rasiassa.
Jossain näin, että säilyisi kolme päivää, mutta kyllä mä voisin luvata, että vajaan viikon näitä voi hyvillä mielin syödä!

3 kommenttia:

  1. Aijjai jai, nämä ovat varmaan mielettömän hyviä :) Mulla on suklaakausi menossa, eikä riitä että sitä napsii kilokaupalla suoraan levystä suuhunsa, vaan sitä pitäisi olla miltei joka ruoassa mukana. Nämä browniekset näyttävän ihan mielettömän ihanan kosteilta ja pehmeiltä ja suussasulavilta :)

    VastaaPoista
  2. Näyttävät kyllä super-ihanilta....mieleeni tuli heti yksi kyläpaikka, jotka tykkäävät oikein suklaisesta ja makeasta, joten vien ohjeen mukaani kokeilua varten, kiitos.

    VastaaPoista
  3. Kiitti! :)
    Nää oli kyllä suklaisia! Ja toi browniespohja on ihan super hyvää ihan ilman päällisiäkin! Siinä on tosi nätti kuori! :)

    VastaaPoista