perjantai 31. heinäkuuta 2015

Vadelma juustokakku jäätelö

Tähän jäätelöön on hyvä päättää kesän jätskiherkut.
Tänä kesänä meillä on syöty litroittain kotitekoista jäätelöä ja tekin olette päässeet maistelemaan silmillänne näistä herkuista. Toivottavasti olette tykänneet ja edes jotain inspiraatiota saaneet.
Nyt on aika siirtyä muihin juttuihin, ensi kesänä jatketaan taas jätskien parissa. :)

  Jätskipohjana massa kakkonen KLIK

Lisäksi 250g mascarponea tai tuorejuustoa
Kaurakeksejä/Digestivekeksejä paloina ja muruna
Vadelmakastiketta

Vadelmakastike ohje

300g vadelmia (käytin pakaste)
110g hillo ja marmeladisokeria
0,5dl vettä

Laita kaikki kattilaan ja anna kiehahtaa hitaasti.
Porisuttele noin 5 min ja siivilöi kulhoon. Siemenet on ällöjä.
Jos haluat jäähtymisen tapahtuvan nopeammin, laita kylmäkalle kulhon alle ja sekoittele välillä.
Lopputuloksen pitäisi olla paksu soosi, mutta ei kuitenkaan hilloa.

Kun olet tehnyt jätskimassan, pyöräytä pari ruokalusikallista vadelmasoosia ja keksinpaloja massaan lastalla sekoittaen.
Lisää sitten melkein kaikki vadelmakastikkeesta ja parilla pyöräytyksellä sekaisin.
Kaada vuokaan, tasoita pinta sopivaksi ja koristele keksimuruilla ja vadelmakastikkeella.
Pakasta vähintään yön yli (8h).

  Tän jätskin rakenne on aavistuksen kovempi (juustosta johtuen), joten kannattaa hetki seisottaa pöydällä ennen palloilua.


Irtopohjavuokaan tehtynä tämä toimittaa jätskikakun virkaa, kynttilät päälle ja puhaltelemaan! :)

7 kommenttia:

  1. Hei, ois hauska kokeilla tätä mut en tajunnu mitä tuo "110g hillo ja marmeladisokeria" tarkoittaa? Hilloa ja marmeladisokeria...? Ihan normaalia hillosokeria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dansukkerilla on moista. Pinkkiä paketissa. Tässä linkki tohon. http://www.dansukker.fi/fi/tuotteet/kaikki-tuotteet/hillo-marmeladisokeri-1.aspx Täytyy myöntää etten tiedä mitä eroa tolla on tavalliseen hillosokeriin, mutta sitä oli kaapissa kun tätä tein ja tykkään kirjottaa reseptit niinkuin itse tein :) kokeilemisen iloa!

      Poista
    2. Ai, kiitos linkistä! En tiennyt et tuollasta on olemassa, siks en tajunnut et se onkin hillo- ja marmeladisokeri eikä erikseen hilloa ja marmeladisokeria x)

      Poista
  2. Minäkään en ole huomannut tuollaista marmeladisokeria. Ihana jäde!

    VastaaPoista
  3. Minäkään en ole huomannut tuollaista marmeladisokeria. Ihana jäde!

    VastaaPoista
  4. Minäkään en ole huomannut tuollaista marmeladisokeria. Ihana jäde!

    VastaaPoista