sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Mansikka-Mascarpone kakku

Oli tarkotus jakaa tämä kakku ENNEN ystävänpäivää, jotta olisitte voineet rakkaillenne tätä tehdä, mutta hupsiis, meillä sairastettiin!
Nyt tuo potilas juoksee pitkin asuntoa pöytäliina viittanaan, kuvittelee kai olevansa Batman. :)

Samaisen potilaan synttäreitä juhlittiin muutama viikko takaperin, herrahan täytti 5 vuotta!
Mummoille ja kummeille tein tämän kakun ja hyvin meni kaupaksi, vaikka kakku ei kerennyt kostua tarpeeksi, jätin hommat vähän viimetinkaan, mutta se pieni pala joka vierailta jäi, säilöin sen jääkaappiin ja söin seuraavana päivänä, hyvin kostuneena, aijai!

Kakku ei ole turhan makea ja täyte (sekä kuorrute) on jopa hieman juustokakkumainen, ilman liivatetta. Odotan jo kesää ja suomen mansikoita, jotta saan tehdä tätä kakkua tuoreilla mansikoilla! 


Kakkupohja, eli munia, sokeria ja jauhoja.
Itse käytän kuppimittausta, mutta sokeria vähän vähemmän kuin munia ja jauhoja taas vähän enemmän kuin munia. Jauhoista ainakin 1/3 pottujauhoja. Hyvin toimii!
Lisäksi tarvitset 2 limeä.
Samalla kun vatkaat (tai siis kone vatkaa) raasta molemmat limet ja kaada kuoriraaste munasokerivaahdon joukkoon.
Purista mehut molemmista limeistä ja laita jääkaappiin odottamaan.

Kun pohja on jäähtynyt, leikkaa se kolmeen osaan.
Kakku kostutetaan limemehulla:

2 limen mehu
2dl kylmää vettä

Yhdistä ja kostuta tällä kakku.

Uskokaa mua, tää on ihan taivaallista, kakkuhan tuoksuu jo limeltä sen kuoren takia, mutta kun kostutatte vielä limemehulla, se maistuukin limeltä, ihan kunnolla! Siis ihan mahtia!
Tähän voi tilalle käyttää 1 sitruunankin, jos siltä tuntuu, tai appelsiinin! Mutta lime ja mansikka on rakkauspari. :)

Täyte:

2prk (4dl) kuohukermaa
2prk mascarponea
2 vaniljatankoa
Tomusokeria

Pakastemansikoita

Aloita mansikoista, sulata ne ja laita siivilään valuttamaan ylimääräisiä nesteitä pois.

Vatkaa kerma vaahdoksi, makeuta hieman tomusokerilla.
Lisää mascarpone ja vaniljatankojen siemenet.
Sekoita ja tarkista maku, lisää tarvittaessa sokeria, mutta älä lisää liikaa, mössön maku makeutuu jääkaapissa jonkun verran.

Kostutetun kakkupohjan päälle rakenna täytemössöstä "aita", jonka sisälle mansikat tulee.
Levitä mansikoita tasainen kerros ja kuorruta täytteellä.
Laita seuraava kakkupohja, kostuta ja tee sama, "aitaus" ja mansikat ja loput täytteet mansikoiden päälle.
Laita viimeinen kerros kakkua, kostuta ja nosta jääkaappiin yöksi.


Kuorrute:

2prk (4dl) kuohukermaa
1prk mascarponea
1 vaniljatanko
Tomusokeria

Valmista niinkuin täyte.
Tämä täyte ei tällaisenaan sovellu pursottamiseen. Se on just sen aavistuksen liian lölleröä, eli tämä levitettään kakun päälle, te osaatte tehdä sen hienommin kuin minä ;)
Toki voitte kokeilla pursottamista, mutta en lupaa, että pysyy siinä asennossa kovin kauaa, pitää testata joskus, jos uskallan.

 
Koristeluista vastasi itse sankari. Antaumuksella koristelikin, karkit alkoi sulaa jo!


Mä tein Batmanin hopeatoffee karkeista, kokoa tolla on noin 10cm siivestä siipeen. 

4 kommenttia:

  1. Kiitos, nyt tiedän millä täytteellä meillä tehdään muutaman viikon kuluttua 7v-kakku :)

    VastaaPoista
  2. Täytyy kokeilla kuulostaa hyvältä .Isäinpäivä lähenee ,kerron.sitte kommentit.

    VastaaPoista