sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Chili

Poppamies laittoi jakoon 50 maistelupussukkaa, mun mies oli yksi nopeimmista. Alkuviikosta postiluukusta kolahti tuoksuvaa postia.
Testiin lähti siis Chili Con Carne mausteseos, joka olisi tulossa markkinoille tämän kesän aikana. Tosi jännää!

Mä alotin tämän homman tuoksuttelemalla pussukkaa. Tuoksu on aika mieto ja herkullinen. Ei kovin päälle iskevän mausteinen. Sitten ihmettelemään reseptiä. Laitan teille loppuun poppamiehen reseptin. :) Ohjeessa oli muutama juttu, mitkä ei muhun, eikä mieheen iskenyt, mm. bisse, siis olut. Se ei vaan uppoa, edes kastikkeissa. Toistaiseksi ainakaan. Frittitaikinassa se menee :D Oluelle siis korvaaja. Check. Paprikoita chiliin, ei kiitos, niitä tulee salaattiin. Check. Pelkkää jauhelihaa chiliin. Noup, sithän se olisi ihan perus chiliconcarne. Mä halusin chiliä. Osa lihasta siis jotain muuta. Check. Paitsi että, yhä olen sitä mieltä, että chilissä on vaan klönttilihaa, ei jauhelihaa. Mutta menkööt tällä kertaa näin, seuraavalla kerralla laitan pelkkiä palasia. Kyllä.


Aloitetaanko? Vai jatkanko vielä pölöttämistä? :D

Tarvitset:

400g jauhelihaa (sika-nauta toimii tosi hyvin)
200-300g possua (mulla nyt sattu olemaan potkaa, mutta mikä vaan leikeltävä käy)
1 iso sipuli
1prk(500g) tomaattimurskaa
1 prk (pieni) tomaattipyrettä
1 pss (80g) chili con carne maustejauhetta poppamies.fi
1tlk (0,33l) omena siideriä
1tlk maissia (tai 1 pieni pakastepussi)
1tlk kidneypapuja (myös ruskeat toimisi)

Aloita paloittelemalla possu. 
Lorauta vähä öljyä kattilan tai kasarin pohjalle ja ruskista palasia hetki.
Lisää vettä niin, että lihapalat peittyy kokonaan.
Laita kansi päälle ja anna porista miedolla lämmöllä tunti.
Kaada vedet pois, käännä hella täysille ja "paista" loput vedet veks.
Lisää vähän öljyä.
Pilko sipuli ja lisää pannulle. Kuullottele.
Lisää sitten jauheliha ja paista kypsäksi.
Kaada mukaan tomaattimurska, pyree ja mausteseos.
Sekoita ihan kunnolla.
Säädä lämpö pienemmälle, lisää siideri ja anna porista kannen alla 40-45min.
Käy välillä sekoittelemassa.
Ota sitten kansi pois, sekoita mukaan maissi ja huuhdellut pavut.
Sulje hella kokonaan, laita kansi päälle ja anna olla 10 minuuttia.
Siirrä sitten pois hellalta ja anna olla vielä 20 minuuttia.

Sitten nautiskelemaan. Varo, ettet polta itseäsi! ;)


Tää on tulista! Kirjeessä luki, että lopputulos on keskitulinen. Mun mittakaavan mukaan näin ei kuitenkaan ole. Chili oli niin tulista, että korvia alkoi kutittamaan. En muista, koska näin olisi viimeksi käynyt! Mutta se fiilis! Oli se hyvää! Ihan en omaa annosta saanut syötyä kokonaan, tulisuuden takia, joten mies auttoi. Hah! Kuva alla on siis ihan vähän huijausta, multa kun jäi 3 lusikallista oikeasti syömättä! 


Mieshän rakastui ihan totaalisesti, yllätys yllätys. ;)
Kaverina oli salaattia. Myös keitetyt perunat sopii tämän ruoan kanssa.
Muista maito!

Loppuun vielä se lupaamani poppamiehen repsepti, jos se kiinnostaisikin teitä enemmän

1 iso sipuli n. 1cm kuutioina
700g sika-nauta jauhelihaa
1prk (pieni) tomaattipyrettä
1prk (300-400g) tomaattimurskaa
1 paprika suikaleina
1 prk (200g) maissia
1prk kidneypapuja
1 pullo/tölkki olutta (lager tai tumma)
80g pussi poppamies Chili Con Carne -jauhetta

Paista jauhelihat kasaripannulla tai isossa kattilassa.
Lisää sipuli, paprika ja paista pari minuuttia.
Lisää tomaattipyree, tomaattimurska ja jauhe. Sekoita.
Kaada mukaan olut ja anna hautua välillä sekoittaen noin 45 minuuttia.
Lisää huuhdellut pavut ja maissit ja ota liedeltä sivuun.
Anna hautua omalla lämmöllä noin 30 minuuttia.

Kaveriksi sopii raastettu cheddar tai vaikkapa smetana nokare.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Salmiakki Vaahtikset

Jotain pikkumakeaa tälle viikonlopulle! :)
Mä rakastan vaahtokarkkeja. Ja salmiakkia. Yhdessäkin ne toimii! Mmm-mm!

Vaahtokarkkien perusohjeen löydät täältä KLIK 


Perusainesten lisäksi tarvitset Salmiakki Mixeriä. Esim LIDL myy moista litkua aina välillä. Sieltä omani bongasin. Voisin ehkä juoda pelkälteen. On hyvää! 
Lisäksi tarvitset salmiakkijauhetta. Omani ostin Makuunista, niitä mustia kiekkoja. Tarvitset kaksi kiekkoa.

Tee kuten linkin ohjeessa, mutta vatkausvaiheessa lisää 3-5rkl salmiakki mixeriä samalla vatkaten.

Korvaa tomusokeri joko kokonaan tai osittain salmiakkijauheella. Suosittelen kokonaan. Mitä enemmän salmiakkia, sen parempi!

Kuten ohjeessa on, anna tekeytyä 4h huoneenlämmössä, leikkaa paloiksi, maista muutama ja pakkaa rasiaan. Säilytä huoneenlämmössä. Parhaita nämä mun mielestä on seuraavana ja ylihuomenna tekemisestä! :)


maanantai 20. toukokuuta 2013

Ravintolapäivä

Lauantainahan se oli! :)
Seuraava on elokuussa, sitä jo odottelen!

Oltiin Espoonlahdessa kojumme kanssa.
Aurinko alkoi paistamaan hetki ennen, kuin alettiin pakkaamaan kimpsuja kasaan, pöh.

Kokemusta viisaampana seuraavaan kertaan.



Meidän vierellä oli Sisarusten Suosikit, joka siis Katrin omien lasten pitämä koju. Ne muksut on niiiiin sulosia! Awww!! <3

perjantai 17. toukokuuta 2013

Mmm... Ribs!

Aina silloin tällöin tykätään perheen kesken heittää käytöstavat nurkkaan ja syödä ribsejä.
Niitä syödään käsin ja yleensä koko naama, tai ainakin puolet siitä, peittyy lihasta ja marinadista. Ei mitään hienostelijan hommaa. Barbaarimaista! Ah!

Mä tykkään lihasta. Melkein mistä vaan lihasta. Parhautta on kuitenkin semmonen liha, joka on mureaa, se maistuu oikeesti tosi paljon ja lähtee luusta irti ilman väkivaltaa. Ja sitä saa syödä käsin! Joo! Käsin syöty ruoka maistuu niin paljon paremmalta!

Joku aika sitten kerroin, miten tehdään maailman parhaita ranskalaisia. Niihin menee monta tuntia, mutta niin menee tähän lihankin.
Ohje ranskalaisiin löytyy KLIK
 
Marinadi ribseille
Mä en voi sanoa sulle määriä, koska sun suu on se tärkein mitta.

Öljyä
Soijakastiketta
Fariinisokeria
Chiliä
Savu vadelma, Savu omena tai Savu luumu -kastiketta (poppamies.fi)

Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Laita ribsit isoon pussiin (minigrip tai muu klipsulla suljettava).
Kaada päälle marinadi ja pyörittele sitä kaikkialle ribseihin.
Nosta sitten jääkaappiin ja anna muhia tosi kauan.
Siis vaikkapa yön yli kauan.
Pari tuntia ennen uuniin laittoa nosta pussi huoneenlämpöön. Jos keittiössä on tosi lämmin, ni tuntia ennen. 


Näitä ribsejä ei keitetä etukäteen, säästät siis pari tuntia! Woo!

Lämmitä uuni 150 asteeseen.
Voit yrittää, mutten usko, että onnistut kovin hyvin, vuorata peltiä foliolla, lihoista valuu tosi paljon nestettä.
Nostele kimpaleet ritilälle, joka on asetettu pellin päälle.
Säästä marinadimönjä, sivele sitä lihoille muutamia kertoja paiston aikana. 



Nakkaa uuniin ja let them buuuuurrrnnn!!


Paistele 2- 4 tuntia. Periaatteessa mitä kauemmin, sen parempi. Jos kuitenkin jo parin tunnin jälkeen alkaa pinta näyttämään ihan valmiilta, laske lämpöä 100 asteeseen.
Alkuun voi näyttää vähän toivottomalta ja pinta on harmaa ja ällö, mutta se alkaa siitä paistua, kun sokerit alkaa palaa ja pinnasta tulee ihanan hiiltynyt ja hergullisen rapea!



Anna lihan vetäytyä vähän aikaa.
Leikkaa sitten luiden vierestä paloiksi ja nosta tarjolle.


Heitä ne tylsät käytöstavat nurkkaan ja tartu ruokaan käsin ja sotke itsesi!


Älä tarjoile tän ruoan kanssa salaattia, se on pupuille, sä oot peto!
Näin yksinkertaista ja ihan täydellisen ihanaa! 

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Mun äitienpäivä

Tämä oli mun kuudes äitienpäivä.
Meillä ei ole mitään sen kummempia tradioita, ollaan perheen kesken, mä nukun myöhään (niinkuin aina kun mulla on vapaata ;) ), lapset ja ukko tekee aamupalaa ja tuo lahjat sänkyyn. Avaan lahjat ja mennään syömään. Ennen sain aamupalan sänkyyn, yhden kerran. Esikoinen oli reilu vuoden. Siitä ei tullut mitään. En mä osaa syödä sängyssä! Paitsi karkkia! :D Totesin, että parempi vaan tuoda lahjat ja mennä keittiöön sen jälkeen.

Lapset oli kerhossa askarrelleet kahvikupit mulle. Mä en juo kahvia ja teetäkään en ihan näin pienistä kupeista tykkää juoda. En kyllä raaski näitä edes käyttää, ettei piirrokset kulu. Pääsevät siis säilytyshommiin, mun pinnit onkin kaipailleet jotain astiaa.
Sain myös valkovuokkoteemaiset kortit pojilta.




Mies antoi kyllä sen täydellisimmän lahjan!
Pinkin unisiepparin! Mä olen moista etsinyt jo monta vuotta, pinkkinä nimenomaan, mutta ei ole löytynyt, edes netin syövereistä. Eilen oli mitkälie markkinat ja sieltä mies tuon löysi. <3


Mä olin toivonut pancakeja ja tuoreita marjoja aamupalaksi.
Mies sitten netistä kuumeisesti etsi ohjetta ja löysikin jonkun. Ylpeänä siitä kertoi mulle eilen.
Mä en ole ihan niin avoin ehdotuksille, varsinkin, jos mun tekee mieli jotain tiettyä ruokaa, mä haluan sitten juuri sitä tiettyä. Annoin miehelle mun käyttämän ohjeen käteen ja pyysin, että tee nyt edes näitä, loput voit säveltää itse.
Ja niinhän se sävelsi! Kokeili sitä ohjettaan. Joka ei toiminut ollenkaan!
Pancaket näytti niin rumilta! Ihan oikeesti! En edes kuvaa niistä ottanut, kun ne ei näyttänyt miltään. Möllyköiltä vaan. :D Maku oli ihan hyvä, mutta ulkonäkö ei ja taikina ei toiminut niinkuin piti.
Mun ohjeella tulikin sitten kauniita ja täydellisiä ja ihanan makusia.

Maailman parhaiden pancakejen ohje

3 kananmunaa
3 rkl fariinisokeria 
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa

2,5 dl maitoa
1prk (á200g/2dl) kermaviiliä/maustamatonta jogua tai piimää
1/2 dl öljyä 


Vatkaa munat ja sokerit kuohkeahkoksi vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään.
Sekoita munasokerivaahtoon vuorotellen kuivia ja märkiä aineksia.

Paista keskilämmöllä ILMAN ÖLJYÄ TAI MUUTA RASVAA molemmin puolin nätin ruskeiksi.

Jos käytät rasvaa, pinnasta tulee laikukas, ei nätin tasainen.

Pinoa kiva kasa lautaselle, loruta päälle vaahterasiirappia ja reilusti tuoreita marjoja.
Mmmm nam!



Peeäs. Mä tykkään enemmän pancakesiirapista, kuin vaahterasiirapista :D
Vaahterasiirappi ei ole niin makeaa, mä kaipaan omiin pancakeihin makeutta. Yleensä Israelista tuodaan siellä käydessämme tota, mutta nyt löysin täältä kotootakin, täytyy testata pian, onko yhtä hyvää! :)


Illalliseksi tehtiin ankkaa, kermaperunoita, keitettyjä porkkanoita ja paahdettuja kesäkurpitsoita.

Ankka ei vakuuttanut mua. Siinä oli ihan liikaa työtä. Mä tykkään syödä lihani ilman sen suurempia kommervenkkejä. Kanankoivetkaan ei oo ihan mun juttu. Pihvit on ;)
Maku oli kyllä ihan kiva.


Kermaperunat tehtiin alusta asti itse. Tuli niiiiin hyvää!
Ja niin helppoa. Kerran olen kokeillut, ei onnistunut. Syy, ei tarpeeksi kermaa.
Nyt oli tarpeeksi. Mmmm.


Ruokailu päätettiin tietenkin kakkuun! 
Tarkoitus oli, että teen jotain aivan muuta, mutta koska tarvittavia aineksia ei löytynyt kaupoista, piti miettiä jotain muuta.
Tuoreita marjoja oli aika paljon, joten mikäs sen parempaa, kuin marenkikakku!


Marenkipohjat 3kpl á 20cm

6 kananmunanvalkuaista
340g sokeria

Tarkemmat ohjeet täältä KLIK

Täytteenä kermavaahtoa, maustettuna vaniljasokerilla ja tuoreita marjoja.
Päälle ripoteltu myös suklaarusinoita.

Mmm-m! Yummiiiiiiiiie! 



Hälsans Kök Buzzador

Tiukalle vetää, mutta vetäkööt!

Meidän perhe on nyt maistellut ihan urakalla kasvispihvejä, palleroita ja "jauhelihaa". Ja aiemmin jo postaamiani falafeleja :)
Lapsien, 6 ja 4v oli tosi vaikea uskoa, kun kerroin, ettei ruoassa olekaan lihaa, ollenkaan! Siis yhtään! Esikoinen oli ihan kummastunut, kun ruoka näytti ihan lihaisalta. :)

Maisteltiin siis Kasvismureketta.

 

Ainesosat: Soijaproteiini (vedellä turvotettu, 85%), kasviöljy, vehnäproteiini (vedellä turvotettu, 2%), maltodekstriini, suola (1,5%), mallasuute (ohrasta), sipulijauhe, hiiva, valkosipulijauhe, aromi, mausteet, rypälesokeri. Saattaa sisältää jäämiä kananmunasta ja seesamista.





Tein ihan tosi simppelin tomaattipohjaisen kastikkeen ja tummaa pastaa kaveriksi.
Mureke on itsessään aika voimakkaasti maustettu, joten se maustoi tomaattimurskan, ripauksen suolaa lisäsin.
Maku oli hyvä, alkuun suutuntuma oli vähän vieras, mutta siihen tottui. Lapsien mielestä maistui ihan jauhelihalle.


Sitten tehtiin lounaaksi "meatball"sämpylät, joihin käytin siis Kasvispullia.
 
Ainesosat: Soijaproteiini 51% (vedellä turvotettu), vehnäproteiini 15% (vedellä turvotettu,), vesi, kananmunan valkuaisjauhe, kasviöljy, maltodekstriini, tärkkelys, suola (1,6%) sipulijauhe, hernekuitu, proteiinihydrolysaatti (vehnä), mallasuute (ohra), aromit, valkosipulijauhe, stabilointiaineet (guarkumi, natriumalginaatti), hiiva, punajuurijauhe, mausteet


Paistoin pannulla, pinnasta tuli kivan rapea. Sisältä ballerot on tosi pehmeitä.
Maku mun mielestä tosi hyvä. Parasta falafelien jälkeen!
Laitoin myös ketsuppia, sinappikurkkusalaattia, sulatejuustoa ja salaattia sämpylän väliin. 
Oli nam! 


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, maisteltiin Kasvispihvejä.
 
Ainesosat: Soijaproteiini 60% (vedellä turvotettu), vehnäproteiini 17% (vedellä turvotettu), sipuli, kananmunan valkuaisjauhe, kasviöljy, suola (1.8%), hiiva, maltodekstriini, hernekuitu, tärkkelys, aromit, sipulijauhe, valkosipulijauhe, mallasuute (ohra), stabilointiaineet (guarkumi, natriumalginaatti), mausteet, rypälesokeri, väri (sokerikulööri), happamuudensäätöaine (sitruunahappo).
 


Nämä herätti vähän naureskelua, näyttää, kun niihin olisi hiilellä piirretty "grilliviivat".
Jonkinlaista savunmakua niihin oli varmasti lisätty, koska ne maistui niin selvästi savulta.
Maku oli ihan fine, jos kaverina oli jotain muuta, pelkälteen aika mitäänsanomattomia.


Minä siis toimin Buzzadorina ja pääsen aina välillä maistelemaan ja tutustumaan uusiin (tai ihan vähän vanhempiin) tuotteisiin ja pääsen myös arvostelemaan niitä! Tällä kertaa oli blogikampanja, yleensä osallistun kyllä kasvotusten kampanjoihin

Kiinnostaako?
Klikkaa KLIK ja liity vaikka jo tänään!
Minä, nimellä Palleroinen :)

maanantai 6. toukokuuta 2013

Pika whoopies

Mä en päivitä blogia yhtään niin usein kuin haluaisin. Me sairastetaan. Taas. Mä. Jostain syystä me ollaan nyt koko ajan kipeenä. Mies ja esikoinen kärsii lisäksi allergiaoireista.
Mä vaan flunssasta. Neljäs kerta sitten lokakuun. Silloin poistettiin nielurisat ja sanottiin, et nyt sit loppuu sairastelut. Päinvastoin. Mä olen nyt enemmän kipeenä, kuin ennen operaatiota. Mutta se siitä. Alan palata voimiini, ääni voisi kans, kuulostan lähinnä kalkkunalta tällä hetkellä. :P


Meille oli tulossa tyttöjä leikkimään yksi päivä ja halusin tietenkin tehdä jotain, mutta koska aikaa oli tosi vähän, päätin mennä helpolla ja toteuttaa pitkään päässä pyörineen idean.
Pika whoopiessit!

Tarvitset jaffakeksejä (itselläni oli päärynää ja lidlin kirsikkaa [lidlin "jaffat" on pienempiä!])
1prk Vaahtokarkkimönjää
100g Voita
2dl Tomusokeria
Elintarvikeväriä

Tekemistä nopeuttaa, jos vaahtokarkkimönjä on ollut jääkaapissa säilytyksessä ainakin yön yli. Tämä ei ole välttämätöntä, tietenkään.

Levittele keksit pareittain vaikkapa tarjottimelle.


Täyte

Pehmennä voi, joko huoneenlämmössä tai muutama sekunti mikrossa.
Siten, että sitä on helppo vatkata.
Vatkaa sitä siis.
Lisää tomusokeri. Sekoita hyvin.
Lisää koko purkillinen vaahtokarkkimönjää ja elintarvikeväriä (jos sitä haluat käyttää)
Vatkaa täydellä teholla noin minuutti.
Laita täyte pussiin.
Pursottele joka toiselle keksille täytettä.
Laita keksit suklaapuoli alaspäin, jos haluat laittaa tomusokerivesi kuorrutteen, jos et, laita suklaapuoli ylöspäin, ei tarvitse koristella!


Nosta sitten keksit kylmään jähmettymään.
Jos täyte tuntuu tosi löysältä, laita pakastimeen 5-10 minuutiksi ennen pursottamista.
Nopeammin saat keksit jähmetettyä pakastimessa, mutta jos sulla on vaikka 30 minuuttiakin ennen vieraiden tuloa, laita jääkaappiin.
Heti syöminen onnistuu tottakai myös, mutta keksi liiskaa täytteen ja se tursuaa. ;)

Miltä kuulostaa? No makealta! Sitä nämä ovatkin. Todella makeita. Yksi riittää.