maanantai 27. elokuuta 2012

Sloppy Rambo Burgers

Tää liha on tällä hetkellä meidän lempparia. Tehdään tätä aika usein nykyään. 
Jonkinlainen riippuvuus syntynyt, ehkäpä.

Tekemiseen menee ajallisesti aika kauan, syömiseen ei. Silti, tää on sen arvoista!

Miehen kanssa naureskeltiin, että liha näyttää ihan Rambon iholta. Vai mitä luulette? :D
Kovin on samaa näköä. Naurattaa vieläkin joka kerta kun katson Rambon kuvaa.
Siitä nimi siis meidän lihalle!


 OHJE

4 annosta

1kg porsaan uunilihaa
20 kokonaista mustapippuria
2-3 laakerinlehteä
1tl karkeaa merisuolaa

Laita liha kattilaan mausteiden kanssa.
Kaada päälle viileää vettä kunnes liha peittyy.
Keittele miedolla lämmöllä noin 3-5h.

Riippuen teetkö kuutioita vai revitkö lihan riekaleiksi, kts päivityksen loppuun :)


 Liha on hyvää, kun irtoaa luusta ilman vetämistä.
Laita vähintään pariksi tunniksi jääkaappiin jäähtymään. Tämän voi tehdä jo edellisenä päivänäkin.
Lihaa on helpompi käsitellä kylmänä ja rasva pysyy kasassa paremmin.
Leikkaa kuutioiksi.


Uppopaistamiseen tarvitset öljyä noin 1L.
Kuumenna öljy kattilassa 160 asteiseksi.

Pudota lihat varovasti esim. reikäkauhan avulla öljyyn.
Paista muutama minuutti, kunnes lihojen pinta ruskistuu.
Nosta talouspaperin päälle, jotta enimmät rasvat imeytyvät pois.

HUOMIO! Öljy pitää laittaa kuumenemaan samaan aikaan, kun alkaa keittelemään soossia!


Soossi

3dl vettä
1 lihaliemikuutio
0,5dl soijakastiketta
4rkl fariinisokeria
3rkl Poppamies Savuvadelma - tulinen BBQ- ja glaseerauskastiketta

Extra tulisuutta saat: Poppamies Savunaga kastikkeella. Oman maun mukaan annostelu tottakai! ;)

Laita vesi, lihaliemikuutio, soija ja sokeri kattilaan. Kiehauta ja anna hiljalleen keittyä kasaan.
Tähän menee 10-15min.
Valmis soossi on tahmeaa ja paksua ja siirappimaista.
Lisää savuvadelma kastike ja sekoita hyvin.



Kaada soossi ison kulhon pohjalle.
Lihat päälle ja sekoittele kunnolla, jotta soossia menee jokaiseen lihapalaan runsaasti.


Burgereita varten tarvitset:

Isoja burgerisämpylöitä, esim Pirkan
1 punasipuli
8 Cheddar sulatejuusto viipaletta

Paahda sämpylöitä leivänpaahtimessa hetki.
Nosta lautaselle ja levittele punasipulirenkaita pohjan päälle.
Sitten iso kasa ihanaa lihaa. Aaahh!
Pari siipaletta juustoa. Mmm!
Ja kansi viimeisenä.




 Tarjoile kaverina maalaisperunalastuja ja kylmää juomaa. Meillä se oli kokista. Namm!


Peeäs, jättämällä uppopaistamisen väliin ja hajottamalla lihan saat ihan täydellistä pulled porkia! ;)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ohje. Luulen että meillä mies tykkäis tosta lihasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niiiin hyvää! Se on mureaa, rapeaa, makeaa ja tulista samaan aikaan. Ah! Toimii tollasenaan myös ranskalaisten kaverina! :)

      Poista