tiistai 22. syyskuuta 2015

Kinuski popparit / Caramel popcorn

Mitkä on teidän leffailtojen ehdottomat suosikit ja herkut jotka on pakko olla, joka kerta, tai ainakin melkein joka kerta?
Me vietetään poikien kanssa leffailtaa 2-4 kertaa kuukaudessa ja vaikka herrat kovin ovat vähään tyytyväisiä, vaihtelua on saatava. Pitkään oli sipsi ja nami yhdistelmä, mutta pojat alkoi kysellä poppareita ja muita. Sitten ne alkoi kyllästyttää ja jotain piti keksiä.

Meillä onkin siis vaihtelevasti kaikenlaista, mutta aina suolaista ja makeaa. Ei vaan jompaa kumpaa. Molempia on oltava, se on sääntö!

Kinuskipoppareita olen tehnyt muutamia kertoja, mutta nyt vasta ne pääsee blogiin asti.
Soo soo minua, olen pimittänyt jotain superherkullista! Mutta en enää!


Tässä on! :)

Tarvitset

1dl popparin siemeniä
loraus öljyä
200g voita
200g fariinisokeria
0,5-1tl suolaa maun mukaan

Lorauta öljyä ison kattilan pohjalle ja kuumenna.
Kun öljy on kuumaa, kaada popparin siemenet ja pyöräytä.
Laita kansi päälle ja pienennä lämpöä.
Anna poksahdella.

Pienessä kattilassa yhdistä voi, sokeri ja suola (kannattaa laittaa vähän ja lisätä jos siltä tuntuu).
Sulata ja kuumenna kiehuvaksi.
Anna kiehua muutama minuutti, 3-5, eli kunnes sokeri on täysin sulanutta eikä rakeisuutta tunnu enää. Kannattaa vähän hämmennellä, niin huomaat kun sokeri on sulanut.

Tarkista maku ja jos kaipaat enemmän suolaa, lisää sitä ja sekoita hyvin.

Kaada sitten poppareiden päälle ja sekoita niin että kaikki popparit on kinuskin peitossa.

Laita leivinpaperi pellille ja levitä popparit siihen.
Paista 150 asteessa 20-30 minuuttia. 
Noin 10 minuutin välein kannattaa käydä vähän sekoittelemassa ja nuuskuttelemassa ja ehkä maistelemassa. Omat oli täydellisiä 25 minuutin kohdalla.

Anna jäähtyä hetki ja nosta tarjolle.
Nää säilyy useamman päivän vaikkapa zippipussissa (uudelleensuljettava, niinkuin esim eskimon tuplis) tai kannellisessa rasiassa.




sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Mexican Quinoa

Mä olen saattanut kirjoittaa tästä joskus aikasemminkin, mutta etenkin syksyllä kun arki alkaa ihanan pitkän kesäloman jälkeen, meillä alkaa ruoat kiertämään. Samaa ruokaa viikosta toiseen eri päivinä vaan. Makaronilaatikkoa, makkarakastiketta ja chili con carnea.

Tota jaksaa hetken, koska lapset on tyytyväisiä, mutta rajansa kaikella. Makkarakastike tulee jo korvista ja makaronilaatikkoa en halua nähdä ruokalistalla ainakaan kolmeen viikkoon! Vaihtelua kiitos! Ja sitä tämä ruoka onkin. Ihanaa piristävää vaihtelua, joka maistuu myös omille muksuille! :)

Tää mössö toimii ihan yksinäänkin, kasvisruokana, meillä tarjolla oli fajitas kanafileitä. Toimii! Tätä on pakko tehdä tulevalla viikolla uudestaan! Tätähän voi syödä kylmänäkin, jos maistuu, mä söin, nam!

Parasta tässä on kuitenkin helppous, nopeus ja vähän tiskiä! Ilman kanafileitä sain aikaiseksi vain terävän veitsen, leikkuulaudan, pannun ja kauhan. Ei paha! Tiskivuorossa oleva on varmasti tyytyväinen kokonaisuuteen. ;)



Annos on iso, taas, koska meitä on monta, tästä riitti illalliselle ja lounaalle tälle porukalle.

Tarvitset

2rkl oliiviöljyä
3-5 valkosipulin kynttä raastettuna
1pkt quinoaa (400g)
10dl kasvis/kanalientä
1 tölkki ruskeita/kidneypapuja
2 tomaattia pieninä kuutioina
1 tölkki maissia (tai ½pussia pakastemaissia)
1tl chilijauhetta
1-2tl juustokuminaa
Suolaa ja pippuria
1 limen mehu
4rkl korianterisilppua
1-2 avocadoa kuutioina

Kuumenna öljy kasarissa ja lisää valkosipuli.
Paista hetki kunnes valkosipuli alkaa tuoksua ja kypsyä.
Lisää quinoa, pyöräytä kunnolla ja lisää liemi.
Sekoita.
Lisää pavut, tomaatit, maissi ja mausteet.
Sekoita.
Kypsyttele miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita ja sekoita ruokaa.
Kypsyttele vielä 5 minuuttia.
Lisää noin 3rkl korianterisilppua ja limemehu, sekoita hyvin.
Koristele lopulla korianterilla ja avocadolla.



Nauti!


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kana-Pekoni Lihapullat

Mulla on ei-makeaa-kausi meneillään. Syön kyllä makeaa, mutta ostan sen valmiina kaupasta, karkkihyllystä tai pakastealtaasta. Mä vaan en halua leipoa mitään makeaa.
Tai siis haluan, mutta en kuitenkaan halua. Tiedättekö sen fiiliksen?

Selailen nettiä ja omia muistiinpanoja, hypin makeiden yli ja alan kuolata suolaisia.
Ja suolaisia tungen kalenteriin sinne tänne ja vesi kielellä odotan, että teen niitä meille.

Ehkä makeanhimo löytyy jostain pian, toivottavasti, lapset ihmettelee kun äiti ei leivo, missä kaikki herkut on. Jaa-a. Pään sisällä :)



Mä tykkään tehdä superhyvää ruokaa arkenakin, ongelmana on vaan aika, jota mulla on usein liian vähän Tai jaloissa roikkuu kaksi vinkuvaa pikkutyyppiä joko "kuolemannälässä" koska välipalasta on jo 10 minuuttia tai niillä on muuten vaan tylsää ja kaipaa pelleä viihdyttämään niitä. Arkena ruoan pitääkin siis olla nopeeta ja simppeliä. Välillä nopea ja simppeli ei ole kummoista, mutta lapsille kelpaa ja kaikki saa mahansa täyteen. Toisinaan taas se nopea ja simppeli on ihan tajunnan räjäyttävää ja koko perhe poistuu pöydästä pyörien ähkyissään. Esimerkiksi tämä ihana supernopea pinaatti-avocadopasta KLIK .

Nyt kuitenkaan ei ole pastasta kyse, vaan ihan mielettömän herkullisista lihapullista.
Niissä on broilerin jauhelihaa.
Niissä on pekonia.
Niissä on mozzarellaa.
Niissä on MAKUA!
Ja ne on nopeita!
Noin puolituntia ja kasa lihapullia on valmiina tarjolle.
Kyllä kiitos!

Kanasta tehdyt lihapullat on herkästi aika kuivia, nämä ei todellakaan ole!
Vähän makeaa bbq soossia kaveriksi, niin homma on sillä kruunattu.

Alotetaan.


Tarvitset

800g broilerin jauhelihaa
1pkt pekonia pieneksi leikeltynä
2 kananmunaa
1dl korppujauhoja
1pallo (buffalo)mozzarellaa
1rkl paprikajauhetta
1rkl fariinisokeria
1,5-2tl sipulijauhetta
0,5-1tl valkosipulijauhetta
1tl mustapippuria
0,5-1tl suolaa 

Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi mössöksi.
Mozzarella jää varmasti pieniksi valkoisiksi paloiksi, se ei haittaa, ne maistuu ihanalta paistamisen jälkeen!

Pyörittele noin ruokalusikallisen kokoisia palleroita, taikina on tosi tahmaista, mutta pallot pysyy kuitenkin tosi hyvin kasassa.

Paista pannulla öljyssä joka puolelta rapeiksi.
Paistamiseen menee 10-15 minuuttia suunnilleen.



Juhliin nämä sopisi pienempinä, tikkuun vaan pieni mozzarellahelmi ja ballero ja tarjolle! ;)