sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kinuski Vaahtokarkit

Joo.
Joulu tuli ja meni ja vuosikin vaihtui.
Siispä hyvää uutta vuotta 2014!

Meillä on ollut vaikka minkämoista härdelliä ja menoa ja tekemistä. Ja sen lisäksi me ollaan ihan vaan laiskoteltu. Tai no, mä olen ja lapset on mennyt pitkin seiniä ja katsonut lastenohjelmia, aika tosi paljon. Bloggaaminen on käynyt mielessä, mutta jotenkin koneelle istuminen on tuntunut ihan ylitsepääsemättömältä. Arki alkaa ylihuomenna, joten ehkä nyt on hyvä aika alkaa purkamaan kamerasta juttuja. :)

Näitä tein siis jo ennen joulua, näitä laitoin hoitsuille ja opettajille pakettiin. Kovin tykättiin ja mun mielestä oli kans tosi hyviä ja etenkin toi ulkonäkö miellytti mua, mä tykkään raidoista ruoassa. HAHA!



Vaahtokarkkina toimi siis ihan perusohje jolla teen aina pohjan. Tohon on niin helppo lisätä makuja ja tehdä erikoisempia namusia.
Täältä voit käydä katsomassa ohjeen KLIK.
Laitan sen kyllä tähänkin, koska olen laiskistunut eikä homma ole niin just. 
Näin teen tän nykyään:

3rkl liivatejauhetta
1dl kylmää vettä

LAITA NÄMÄ ISOON KULHOON kun alat keittämään sokeriseosta!

5dl sokeria
1,5dl vaaleaasiirappia, glukoosisiirappia tai maissisiirappia
(1tl vaniljasokeria) Itse laitan tätä vain kun en mausta koko massaa jollain maulla, esim. nää
4rkl vettä

Laita kaikki nämä kattilaan ja hella kutoselle (asteikko 1-6).
Kiehauta välillä sekoittaen.
Kun seos kiehahtaa, anna kiehua 30-60 sekuntia ja ota pois lämmöltä.

Kaada seos liivatemönjän päälle ja sähkövatkaimella varovasti sekoita seos sekaisin.
Käännä sitten sähkövatkaimen tehot täysille ja vatkaa 7 minuuttia.

KUORRUTE

3rkl maissijauhoja (pottujauhotkin käy hätätilanteessa)
3rkl tomusokeria

Sekoita jauheet ja sihvilällä kuorruta vuoan pohja ja vähän reunoja.
Itse käytän lasagnevuokaa, siitä tulee sopivan paksuinen levy ja siitä saa tarpeeksi monta kuutioo leikattua.

Kun seosta on vatkattu sen 7 minsaa, kaada se vuokaan ja levitä öljytyllä spatulalla tasaiseksi.
Anna olla huoneenlämmössä tekeytymässä 4 tuntia.

Voitele terävä veitsi öljyllä (vähän väliä) ja leikkaa levystä kuutioita.

Säilytä kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä.

Siinä nyt se perusohje.
Mutta koska nyt tehdään kinuski vaahtiksia, pitää kinuskikin keittää.
Tarvitset siihen:

2dl kuohukermaa
2dl fariinisokeria

Laita molemmat kattilaan ja kiehauta.
Käännä lämpö pienemmälle ja anna porista noin 10-20 minuuttia.
Kokeile kinuskin "kypsyyttä" pudottamalla tippa sitä kylmään veteen.
Jos seos on kiinteää, se on valmista.

Kinuskin pitää antaa aavistuksen jäähtyä ennen vaahtismassaan lisäämistä, muista siis sekoitella kinuskia jottei se jähmety liikaa.

Kun kinuski ei ole enää kiehuvan kuumaa ja vaahtismassa on vatkattu, kaada kinuskia ohuena norona koko ajan vatkaimella hitaimmalla vauhdilla vatkaten.
Varo kuitenkin, ettet vatkaa likaa, koska jäljen on tarkoitus jäädä viiruiseksi.
Spatula (öljytty) toimii sekoitukseen myös.

Kaada seos vuokaan ja laita sormet ristiin jotta viiruisuus on just niin täydellistä.

Anna olla 1-2h huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin yöksi. Tai pariksi tunniksi jos on kiire.
Leikkaa paloiksi ja ihastele!
Säilytä kannellisessa rasiassa jääkaapissa. Nää säilyy kyllä päivän tai kaks huoneenlämmössä, mutta jääkaapissa noin viikon. Nosta huoneenlämpöön noin 30 min ennen tarjoilua, jotta vaahtikset lämpenee vähän. Kylmät vaahtikset ei innosta ketään ;)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nämä olikin! Ei yhtään liian makeita. Kyllä sopii kinuski vaahtiksiin :)

      Poista